Tekijä: admin

Julkaistu

Suomalaisten pärjääminen ykkösasia

Kaikkein tärkein asia on turvata suomalaisten pärjääminen: turvallisuus, toimeentulo ja hyvinvointi. Ei keskittyä luomaan uusia palveluita maahanmuuttajille, lähettämään suomalaisten rahoja ulkomaille tai ottamaan mukisematta vastaan kaikkea sääntelyä, jota EU meille on tyrkyttämässä. Kun ajat ovat vaikeat ja rahat tiukassa, on aiempaakin tärkeämpää kohdistaa ne oikein: suomalaisten hyväksi. 

Suomen taloustilanne vaatii toimia, kipeitäkin päätöksiä, mutta ensisijaisesti on leikkuriin laitettava kaikki sellainen toiminta, joka on suomalaisten näkökulmasta toissijaista. Julkisen hallinnon paisuttaminen ja kaiken kivan kaikille jakaminen on johtanut tilanteeseen, jossa leikattavaa kyllä riittää – ilman, että se on pois suomalaisten ydinpalveluista tai turvallisuudesta. Demarit ehdottavat ratkaisuksi laajoja terveystarkastuksia, eivätkä suostu leikkaamaan juuri mistään. Populismia, sanoisi joku.

Tosiasia kuitenkin on, että julkista rahaa survotaan mitä kummallisimpiin asioihin, milloin kyse on maahanmuuttajien ylimääräisistä palveluista, kaikenlaisista ilmastokoordinaattoreista tai kehitysavusta – valtavasta Ylen budjetista puhumattakaan. On monenlaisia avustuksia, joita jaetaan avokätisesti erilaisille yhdistyksille ja hankkeille piittaamatta siitä, ovatko tulokset vaikuttavia tai yhteiskuntaa millään tavoin hyödyttäviä.

Suomalaisten verorahat on kohdennettava suomalaisten hyväksi. Kuten sanottua: ydinasioihin. Turvallisuus, toimeentulo, peruspalvelut, suomalainen ruoantuotanto, yritysten toimintaedellytykset. Keskitytään niihin, ja jätetään suomalaisten ostovoimaa ja Suomen kilpailukykyä huonontavat toimet vähemmälle. Ei anneta päätösvaltaa metsistämme EU:lle, eikä suostuta pakkoremontteihin. Ei lapata rahaa ulkomaille. Siinä perussuomalainen resepti tulevalle vaalikaudelle.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Kotipitäjä-lehdessä maaliskuussa 2023.

Julkaistu

Ampumaratoja kiireesti lisää

Pitkä rauhan aika loi monille tarpeettoman varman tunteen ja mielikuvan siitä, ettei Suomi voisi enää koskaan kohdata sotaa tai muita vakavia kriisejä. Venäjä kuitenkin näytti jälleen todelliset karvansa – meidän onneksemme muualla kuin Suomen maaperällä. Toisin kuin Ruotsi, me pidimme sentään Puolustusvoimamme kunnossa, mutta maanpuolustuskykyämme on rapautettu poliittisin päätöksin monilla muilla tavoilla. Yksi niistä on ampumaratojen alasajo ympäristösyihin vedoten.

Ampumaratojen tärkein merkitys on todellakin ampumataidon opettelu ja ylläpito. Meidän suomalaisten on puolustettava itse itseämme, ja ylläpidettävä erilaisia taitoja kriisitilanteiden varalle. Puolustusta ei voi eikä pidä ulkoistaa kellekään muulle. 

Teimme Oulussa hienon päätöksen lähteä mukaan mahdollistamaan Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksen suunnitelmien loppuunviemistä. Päätös oli yksimielinen ja olen tyytyväinen siitä, että ampumaharjoittelun merkitys nyt viimein ymmärretään ihan joka leirissä. Ruutikangas on suuri voimannäyte harrastajilta ja kunnilta.

Ruutikankaan ja Hiukkavaaran ampumaratojen lisäksi täytyy kiireesti turvata myös pienten ampumaratojen jatko – sekä avata jo suljettuja ratoja uudelleen. Ampumarataverkoston on oltava riittävän suuri ja saavutettavissa. Se vaatii ympäristöbyrokratian purkamista sekä resursseja ampumaratojen ylläpitäjille. Ampumaradat on myös huomioitava kaavoituksessa: liian lähelle ratoja ei tule kaavoittaa asuntorakentamista, sillä se voi pahimmillaan johtaa ampumaradan sulkemiseen. Ihmisten on myös itse tiedostettava asuin- tai lomakiinteistöä ostaessaan se, että olemassaolevat ampumaradat voivat aiheuttaa kiinteistölle kantautuvaa melua. Aivan kuten monet muutkin tarpeelliset toiminnot: autotiet, junaradat tai vaikka yritystoiminta.

Ampumaradoilla harjoittelevat niin viranomaisemme kuten poliisi, mutta myös reserviläiset, ampumaurheilijat ja metsästäjät. Turvallinen aseenkäyttö ja myös mahdollisimman hyvät riistalaukaukset vaativat harjoittelua – mikä vaatii kunnollisen rataverkoston. Lisää panostuksia ratoihin, nyt.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Forum24-lehdessä 1.3.2023

Julkaistu

Metsästysvastaisuutta torjumassa 

Jokainen viesti ja uutinen suden tappamasta metsästyskoirasta pysäyttää. Ei riitä sanat, ja mieleen nousee jälleen epäusko ja -luottamus järjestelmää kohtaan. Kansan mielipide on selvä, ja myös eduskunnan kanta on nuijittu päätökseksi: suden kannanhoidollinen metsästys on mahdollistettava. Enää tekemistä vaille valmis, sanotaan, mutta tie tuskin tulee olemaan jatkossakaan helppo.

Eduskunta nimittäin vaihtuu välissä, eikä todellakaan ole samantekevää, ketkä istuvat päättämässä metsästäjien asioista, kuten suden kannanhoidollisesta metsästyksestä, tulevalla vaalikaudella. Työn ja taistelun suomalaisen metsästysharrastuksen ja elämäntavan puolesta on jatkuttava, sillä myös metsästysvastaiset tahot jatkavat aktiivista toimintaansa. Eduskuntaan on tällä kaudella saapunut todella monta suorastaan metsästysvihamielistä kansalaisaloitetta, kuten ”uhanalaisten” lajien metsästyskieltoa ja pienrautojen kieltämistä vaatineet aloitteet. Ne olisivat toteutuessaan lopettaneet esimerkiksi teeren metsästyksen ja tehneet pienpetopyynnistä lähes mahdotonta.

Samaan aikaan on todettava, että suden kannanhoidollista metsästystä vaatinut kansalaisaloite oli hieno voimannäyttö metsästäjiltä. Juuri sellaista yhteen hiileen puhaltamista myös me metsästäjät tarvitsemme, jotta voimme torjua meille haitallista lainsäädäntöä, toimia ja muuta sääntelyä. Metsästäjien kentällä aloittama työ jatkui eduskunnassa:  teimme metsästäjinä valiokunnassa yhteistyötä, ja laitoimme oppositiostakin painetta hallitukselle – sekä myös tuimme, saadaksemme asian etenemään. Lainsäätäjän tahtotila on nyt selvä, seuraavaksi sen odotetaan näkyvän myös käytännössä.

Niin Raahen seudulla kuin muualla Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa susiongelmat ovat pahentuneet syksy syksyltä. Samasta perheestä on voinut jäädä susien hampaisiin jopa useampia koiria vuosien aikana, ja hirvenmetsästys on vaikeutunut, jopa estynyt tietyillä alueilla kokonaan. Koululaisiakin kuljetetaan kouluun taksilla. Tämä kaikki kertoo karulla tavalla siitä, kuinka iso ongelma on, ja kuinka isoa osaa pohjoissuomalaisista susiongelmat jo koskettavat.

Usko järjestelmään on monella mennyt, ja on myös kansanedustajana tunnustettava, että monenlaisia tuntemuksia on tämän kauden aikana joutunut käsittelemään mielessään. Haluan kaikesta huolimatta uskoa siihen, että demokratia toimii ja kansanedustajien kansan tahdon mukaisesti tekemät linjaukset toteutuvat. Olen valmis, ja haluan ehdottomasti jatkaa taistelua metsästäjien puolesta tulevallakin vaalikaudella.

Mielipidekirjoitukseni julkaistu Raahelaisessa 1/2023.

Julkaistu

Maahanmuuttoa hinnalla millä hyvänsä – ei kiitos!

Mikäli suomalaisilla ei pian ole enää turvallista elää omassa kotimaassaan, olemme menettämässä kenties perustavanlaatuisimman ja tärkeimmän ominaisuuden, mitä Suomi on ehtinyt hyvin pitkän aikaa olla. Meillä ei ole toista kotimaata, on vain tämä yksi, josta on pidettävä hyvää huolta. 

Emme nimittäin ole koko maailman sosiaalitoimisto, emme koko maailman opinahjo emmekä pelasta maailmaa, vaikka ottaisimme Suomeen paremman elintason pariin kuinka paljon pakolaisia tai muita siirtolaisia tahansa. Lakimme on luotu turvaamaan kansalaisiamme, pitämään rajamme säpissä hallitsemattomalta liikehdinnältä, ja sellaisena lainsäädännön tulisi toimia jatkossakin.

Valitettavasti kulunut vaalikausi on ollut tältä osin hyvin traaginen: demarihallitus on kaikin mahdollisin tavoin höllentänyt maahanmuuttopolitiikkaa ja maahantuloa vailla huolta huomisesta. Turvallisuusviranomaisten näkemyksillä ei ole ollut minkäänlaista merkitystä, vaan ideologia on ajanut tylysti edelle. Julkisuudessa sen sijaan on usealta suunnalta nostettu esiin huolta: Suomi ei ole valmis edes siihen määrään ulkomaista työvoimaa, kuin suurin osa puolueista Kokoomus, Keskusta ja SDP etunenässä vaativat. Humanitaarisesta maahanmuutosta puhumattakaan – kotouttamiseen käytetyistä resursseista riippumatta siinä ei olla onnistuttu, ei Suomessa eikä missään muuallakaan. Tietyistä kulttuuripiireistä tänne tuleva väki ei usein yksinkertaisesti halua sopeutua yhteiskuntaamme. Nykymuotoinen maahanmuutto ei ole Suomelle ratkaisu, vaan ongelma. Ongelma, joka huonontaa huoltosuhdetta entisestään, eikä suinkaan paranna sitä.

Kuten naapurimaamme ovat osoittaneet, on täysin selvää, että Suomessakin tulee pian seinä vastaan – ennemmin tai myöhemmin. Siinä kohtaa maahanmuuttopolitiikkaa tullaan kiristämään minkä tahansa puolueen toimesta. Kyse on nyt siitä, ymmärtävätkö muut puolueet asian tilan ajoissa vai toivottoman myöhään, kuten Ruotsissa on käynyt.

Me perussuomalaiset olemme pitäneet maahanmuuton ongelmia esillä jo yli vuosikymmenen ajan, ja toimimme valitettavasti edelleen ainoana puolueena, joka haluaa toimia nyt, kun meillä on vielä aikaa pelastaa Suomi. Enää ei kiistellä siitä, etteikö Suomi olisi Ruotsin tiellä, mutta nyt odotetaan rohkeutta muilta puolueilta yhtyä perussuomalaisten linjoille. Kenties äänivyöry Perussuomalaisille eduskuntavaaleissa olisi omiaan ohjaamaan myös muut viimein oikeaan suuntaan. Toista samanlaista vaalikautta ei enää tarvita, vaan lainsäädäntö on uudistettava pikaisesti siten, etteivät ovemme ole auki sellaiselle maahanmuutolle, joka aiheuttaa meille taloudellista ja sosiaalista rasitetta, rikollisuutta sekä turvallisuustilanteen järkyttävää heikentymistä.

Kolumni on alunperin julkaistu Kalevassa 1.2.2023

Julkaistu

Muiden selän takaa, poistu!

Sudet tappavat metsästyskoiria työssään, lampaita laitumille ja vievät lemmikkikoirat pihasta. Uhka sille, että Venäjä vyöryttää turvapaikanhakijamassan Suomen rajoille, on kasvanut. Hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvän itänaapurin väki tunkee maahamme ensin iloisille ostosreissuille ja sitten liikekannallepanoa pakoon. Siinä muutama esimerkki viimeaikaisista tilanteista, joissa hallitus ministereineen on ensin pitkään vain levitellyt käsiään: ”Ei me pystytä, koska EU. Ei me pystytä, koska (keksi tähän joku pätevältä kuulostava syy)”.

Paine kasvaa, ja viimein alkaa tapahtua. Perussuomalaisten johtamasta hallintovaliokunnasta lähtee eduskunnalle sellainen kanta, jonka viesti on selvä: raja halutaan panna kiinni turvapaikanhakijavyöryltä, mikäli Venäjä masinoi väkeä liikkeelle. Kuukausia kestäneiden vaatimusten jälkeen myös turistiviisumien antaminen venäläisille keskeytetään. Kummassakin asiassa myös kansalaisten näkemys on selvä: rajat kiinni ja viisumit seis.

Suomalaista poliittista toimintaa vaivaa krooninen tarve paeta kovia tai muutoin epämiellyttäviä päätöksiä aina jonkun selän taa. Milloin se joku on Euroopan unioni, milloin joku tutkimus tai virkamies, milloin kansainväliset sopimukset tai ihmisoikeudet, jollaisina tunnutaan pitävän toisinaan Suomessa asumista, Kelan tukia ja suomalaista koulutusta. Kun katsoo naapuri- tai muihin jäsenmaihin, Suomessa mahdottomiksi kuvailtuja päätöksiä pannaan toimeen harva se päivä. Susia kaadetaan niin Virossa kuin Ruotsissa, turistiviisumeja ei myönnetä Venäjältä tuleville ja Puolassa on pantu rajat kiinni turvapaikanhakijavyöryltä. 

Suomi tulee kuitenkin aina perässä, tavalla tai toisella. Joko kriisin tai järkiintymisen myötä. Hassua sinänsä, kun muutoin hallituksestakin korostetaan aina Suomen ”edelläkävijyyttä”. Kun on kyse huoltovarmuudesta tai suomalaisten turvallisuudesta, edelläkävijyyden tavoittelu unohtuu. Seuraavaa herätystä odotan kuitenkin suden kannanhoidollisen metsästyksen suhteen: eduskunnan kanta on selvä, ja valiokuntamme tekemä mietintö yksiselitteisesti sanoo, että geneettisten seikkojen lisäksi on huomioitava sosiaalinen kantokyky ja taloudelliset kysymykset. Metsästystä on voitava harjoittaa, jotta susi pidetään ihmisarkana ja ongelmat mahdollisimman vähäisinä.

Ennen kuin ihmiset ottavat ohjat omiin käsiinsä, on kannanhoidolliselle metsästykselle luotava puitteet. Sukupuuttoon ei sutta olla tappamassa, eikä kestävällä metsästyksellä myöskään uhata suotuisaa suojelutasoa tai sen saavuttamista. Tällä kierroksella on viimein toimittava, ja lakattava menemästä kenenkään selän taa. Ei EU:n, ei ministeriöiden virkamiesten. Toimintaa, ministeri Kurvinen.

Kolumni on julkaistu Kalevassa 18.9.2022.

Julkaistu

Karhuluvista valittaminen härskiä haitantekoa metsästäjille

Karhunkaatolupia myönnettiin alkavalle metsästyskaudelle vajaat 200 kappaletta, joista merkittävä osa on nyt enemmän tai vähemmän jäissä pienen, pöytälaatikkoon luodun luonnonsuojelujärjestön tekemän valituksen myötä. Valitusoikeutta ei tällaisilla henkilöillä ja järjestöillä pitäisi yksinkertaisesti olla, sillä heillä ei ole edes minkäänlaista kosketuspintaa kyseisten maaseutualueiden elämään suurpetojen kanssa. Betoniviidakosta on helppo huudella muille ohjeita, mutta annas olla, kun karhu tai susi aterioisi valittajien itsensä puutarhassa. Ehkä silloin olisi aivan toisenlainen ääni kellossa.

Valitus on silkkaa kiusantekoa, eikä sillä ole luonnonsuojelun kanssa mitään tekemistä. Karhujahdin aloittaminen vähintäänkin viivästyy, sillä merkittävä osa karhuluvista on asetettu toimeenpanokieltoon, eikä tilannetta välttämättä ehditä ratkaista ennen tulevaa viikonloppua. Luonnonsuojelijoiksi itseään kutsuvat henkilöt tekevät hallaa eivät pelkästään metsästäjille, vaan itselleen ja sitäkin enemmän karhulle, joka nauttii tällä hetkellä ihmisten ja metsästäjien parissa suurta kunnioitusta. 

Kannanhoidollisella metsästyksellä on pidetty karhu ihmisarkana ja sen aiheuttamat ongelmat ihmisille ja maaseutuelinkeinoille vähäisinä. Toisin on käynyt suden suhteen. Mikäli karhunkaatoluvat peruttaisiin kokonaan ja kannanhoidollinen karhunmetsästys joutuisi täysin uuteen arviointiin, on ihan aitona pelkona se, että karhuongelmat lisääntyvät ja vihankierre on jälleen valmis.

On täysin kiistatonta, että karhukanta on Suomessa vahva, ja karhunmetsästys on kaikki nämä vuodet ollut kestävällä tasolla. Luonnonsuojelijoilla ei asiaan pitäisi olla valittamista, mutta valitettavasti tänä päivänä metsästys nähdään kyseisissä piireissä aivan liian usein pelkkänä eläinten tappamisena, eikä sen merkitystä luonnolle ja koko yhteiskunnalle enää ymmärretä.

Valitusoikeutta on rajattava, ja lainsäädännöllisin muutoksin mahdollistettava karhunmetsästys, mikäli valitus menestyisi oikeudessa. Samoin Suomen on vaikutettava Euroopan unionissa, jotta karhu, susi ja ilves siirrettäisiin luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V. Tätä on maamme hallituksen vietävä eteenpäin pikaisesti. Metsästäjät tekevät tärkeää työtä suomalaisen luonnon ja koko yhteiskuntamme eteen, ja sen työn on saatava jatkua.

Kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa 16.8.2022.

Julkaistu

Katse omaan napaan

Nöyryys on hyve. Meille suomalaisille se on jopa niin tärkeä hyve, että alennumme nöyrtymään silloinkin, kun pitäisi pitää omaa puoltamme. Nöyrtyminen ja nöyristely vaivaavat myös suomalaisia poliitikkoja Euroopassa ja sitä kautta kokonaisuudessaan Suomen EU-politiikkaa. Harva se viikko Suomi on tilanteessa, jossa pitäisi nousta pystyyn ja lyödä lähestulkoon nyrkkiä pöytään todeten, ettei tällainen meno käy meille. Niin ei kuitenkaan tapahdu, ja taas tehdään kuten EU määrää.

Valtava unionin propagandakoneisto on vuosikaudet pitänyt huolen siitä, että suomalaisten EU-myönteisyys on pysynyt korkealla. Vaikka suomalaiset eivät luota eurooppalaisiin päättäjiin, äänestysaktiivisuus EU-vaaleissa on kuitenkin kaikista vaaleista sitä ihan surkeinta mahdollista. Europarlamentaarikoiksi päätyy aivan liian herkästi ihmisiä, jotka eivät suinkaan pidä Suomen, vaan esimerkiksi vihreän liikkeen puolta.

Esimerkiksi nyt näyttää siltä, että hakkeen polttamiseltakin ollaan EU:n toimesta viemässä uudistuvan energian status. Tällaiseen lopputulemaan oli EU-parlamentin ympäristövaliokunta suuressa viisaudessaan päätynyt – ja vieläpä tällaisina aikoina, kun energian ja polttoaineiden hinnat ovat karanneet käsistä, ja tilanne tulee seuraavan vuoden aikana pahentumaan entisestään. Venäjä jatkaa sotimista Ukrainassa, ja sen sijaan, että hallituspuolueiden kansanedustajat olisivat aidosti huolissaan suomalaisten hyvinvoinnista, saamme jatkuvasti kuulla puheenvuoroja, joissa ollaan huolissaan Ukrainan tilanteen heijastumista nälänhätään Afrikassa. Ongelmat eivät tule maailmasta loppumaan koskaan, mutta Suomen ja suomalaisten tehtävä ei ole huolehtia ensisijaisesti muusta maailmasta, kun omatkin ongelmat ovat hoitamatta.

Omaan napaan tuijottamista pidetään paheena, mutta joskus sillekin on paikkansa. Suomen omaan napaan katselu voisi auttaa poliitikkoja näkemään niiden ongelmien vakavuus, joiden kanssa suomalaiset nyt kamppailevat: asuminen, lämmitys, ruoka ja polttoaineet maksavat päivä päivältä enemmän. EU ei tuo tähän tilanteeseen helpotuksia, mutta Suomi voi joutua muiden eurooppalaisten laskujen maksajaksi, kuten viimevuotinen elvytyspaketti osoitti: me maksamme jo italialaisten energiaremontteja ja Espanjan lyhennettyä työviikkoa – seuraavaksi kenties polttoaineiden veronalennuksia.

Vastaavanlaisia helpotuksia suomalaisille ei Suomen hallitus vaikuta olevan tarjoamassa. Hallituspuolueilla olisi vähintäänkin peiliinkatsomisen paikka. Suomalaiset kulkevat nyt kriisistä toiseen, eikä kukaan välty elämisen kustannusten nousulta. Mitä enemmän ostovoima alenee, sitä useampi työpaikka on myös uhattuna. En halua luoda liiaksi synkkiä pilviä, mutta vaikeisiin aikoihin on varauduttava, ja katseet käännettävä nyt sinne omaan napaan, ja keskittyä huolehtimaan suomalaisten pärjäämisestä.

Kirjoitus on julkaistu Forum24-lehdessä 23.6.2022.

Julkaistu

Perusarvot punnitaan kriiseissä

Ukrainalaiset ovat yli kahden kuukauden ajan puolustaneet sitä kaikkein tärkeintä: omaa kansaa ja kansan oikeutta omaan kansallisvaltioonsa sekä sen koskemattomuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on myös aiheuttanut monenlaisia tuntemuksia meissä suomalaisissa. Vaikka sota on lähempänä Suomea kuin pitkiin aikoihin, suomalaiset eivät ole säikähtäneet, vaan maanpuolustustahtomme on noussut ennätyskorkeisiin lukemiin. Maanpuolustuskurssit ovat täynnä, ja tuskin kukaan enää kyseenalaistaa yleisen asepalveluksen merkitystä. Toisin kuin monet muut Euroopan maat, Suomi on pitänyt puolustuskyvystään ja varautumisestaan huolta. Näin tulee olla jatkossakin.

Ukrainan kansakunnan yhtenäisyys ja korkea maanpuolustustahto ovat ne ydinasiat, jolla ukrainalaiset itseään nyt puolustavat. Sota on myös voimistanut heidän kansallisidentiteettiään sekä kansallistunnetta. Ne eivät kuitenkaan kumpua tyhjiöstä, vaan kaikkia edellä mainittuja olisi myös rauhan aikoina vaalittava, myös meillä Suomessa. Emme me suomalaisetkaan tee puolustusvoimilla yhtikäs mitään, ellei kansa halua puolustaa maataan. Nato-jäsenyys ei tule sekään vaikuttamaan yleiseen asevelvollisuuteemme, sillä päinvastoin kuin jotkut olettavat, Suomen on nimenomaan pidettävä omasta puolustuskyvystään huolta, ja olimme Naton jäseniä tai emme, puolustamme ensisijassa itse itseämme kuten tähänkin asti. Ilman yleistä asevelvollisuutta en näe mahdollisena täyttää tätä tehtävää.

Kansakunnan yhtenäisyys pohjaa Ukrainassa perhearvoihin, uskontoon, kulttuuriin, perinteisiin sekä tukeen muilta mailta. Nämä ovat samalla niitä asioita, joiden ansiosta ukrainalaiset pystyvät myös selviämään kaikesta kokemastaan. Listassa on monta sellaista asiaa, mitä ei välttämättä pidetä meillä Suomessa oikein missään arvossa. Samaan listaan kuuluvat myös sellaiset perusarvot kuin isänmaallisuus ja kansallismielisyys. Ne eivät ole kirosanoja, niitä ei pidä hävetä. Ellemme itse pidä itseämme ja maatamme suuressa arvossa, ei sitä tee kukaan muukaan. Kansallisylpeys ja -tunne ovat kriisitilanteissa kantava voima.

Eteläisemmästä Suomesta kantautuu usein näkemyksiä, jotka soimaavat kansallisvaltioajattelua ja kertovat miten isänmaallisuuden tunteet hävettävät. Koen tämän hyvin vieraaksi. Ei ole olemassa maailmaa, jossa ei olisi lainkaan sotaa tai julmuutta. Oli kyse rauhasta tai vaikka ihmisoikeuksista, ne turvataan parhaiten vahvalla demokraattisella kansallisvaltiolla, joka pitää jokaisesta kansalaisestaan huolta. Sellaisella kansallisvaltiolla, jossa kansa on yhtenäinen, luottaa toisiinsa ja viranomaisiin. Se on suomalaisen yhteiskunnan menestymisen ja kriiseistä selviytymisen perusta.

Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 24.5.2022.

Julkaistu

Maaseudun lapset ansaitsevat koulunsa

Tänä päivänä ei syrjäkylillä ole palveluista jäljellä enää juuri mitään. Markkinat ja kuluttaminen ovat muuttuneet ja ymmärrettävästi vieneet kaupat ja kioskit, säästöpaineet ja keskittäminen ovat napanneet puolestaan terveysasemat. Paljoa kyläläiset eivät tänä päivänä kuitenkaan ole vaillakaan, mutta on yksi asia, jonka maaseutualueiden soisi saavansa pitää, nimittäin sen viimeisen palvelun: kyläkoulun. Kyläkoulu on kylän sydän, joka pitää yhteisön tiiviinä pitkistä välimatkoista huolimatta. Yhteisöllisyyttä joudutaan monilla muilla, tiiviisti rakennetuilla asuinalueilla luomaan tänä päivänä jopa keinotekoisesti, ja kaupungin rahallista tukea apuna käyttäen. Syrjäseuduilla sykkii usein yhtenäinen identiteetti, kotiseuturakkaus ja yhteisöllisyys, joka tarvitsee vain yhtä asiaa: sitä, että lapset saavat käydä yhteistä pientä koulua, joka tarjoaa tilat samalla myös kylän kaikelle muulle, vapaaehtoisvoimin pyörivälle toiminnalle.

Haasteet koulumaailmassa ovat tänä päivänä moninaiset, mutta niiden tarpeeton lisääminen sellaisilla päätöksillä, jotka pahentavat niitä entisestään, on hölmöläisten touhua. Taloudellista näkökulmaa ei pidä unohtaa, kun pohditaan kouluverkon tulevaisuutta lapsimäärän vähentyessä, mutta tärkeimpänä huomiona täytyy aina olla lasten etu. Lapset, jotka asuvat syrjemmässä tiiviimmiltä asuinalueilta, ansaitsevat aivan samanlaiset oikeudet kuin muutkin, mutta maaseutumaisten alueiden erityistarpeet tuntuvat unohtuvan. Ei ole lapsen edun mukaista, jos syrjemmässä asuminen tarkoittaa sitä, että he joutuvat järjestelmän heittopusseiksi.

Oulu on pirstaleinen alue, jossa asumista on niin urbaanissa kaupunkiympäristössä kuin syrjemmässä maaseudulla. Se on eittämättä vahvuus, ja sellaisena sitä pitäisi myös hyödyntää. Puheet elävistä kylistä ja niiden elinvoimaisuuden turvaamisesta ovat pelkkää sanahelinää, ellei erilaisten alueiden tarpeita haluta myös aidosti huomioida. Se on arvovalinta, ja se luo kustannuksia, mutta samalla myös paljon hyvää. Elävät kylät ja elävät maaseutualueet ovat Oulun vahvuus: ne luovat yrittäjyyttä ja houkuttelevat meille perheitä, jotka asuvat samanaikaisesti mielellään sekä lähellä luontoa, että kaupungin palveluita.

On täysin kiistatonta, että kyläkoulujen lakkauttaminen ei ole tuonut säästöjä. On niinikään kiistatonta, että pienet kouluyksiköt tuovat hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Kiistatonta on sekin, että pitkät koulumatkat huonontavat oppimistuloksia. Kun 90 prosenttia maamme kyläkouluista on jo lakkautettu, ei liene paljoa vaadittu, mikäli loput säästetään ja niitä lähdettäisiin avoimin mielin kehittämään kouluina, joissa toimitaan lähellä luontoa, ja taklataan esimerkiksi erilaisten keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöiden ilmenemistä sekä koulukiusaamista. Lasten edun nimissä, sillä jokaisella lapsella on oikeus oppimiseen.

Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 28.2.2022.

Julkaistu

Valtaa siirtyy heille joita sunnuntaina äänestetään

Merkittävä määrä valtaa ja veronmaksajilta kerättyjä euroja siirtyy kunnilta aluevaltuustoille, joiden tehtävistä eivät ole aina selvillä oikein ehdokkaat itsekään, saati äänestäjät. Edes ne ihmiset, jotka työskentelevät sosiaali- ja terveysalalla tai pelastustoimen tehtävissä, eivät ole täysin kärryillä siitä, mitä tapahtuu. Vuosisadan kenties tylsimmiltä vaikuttavat vaalit käydään sunnuntaina, ja me ehdokkaat olemme koronan sekaisissa tunnelmissa yrittäneet lähinnä huutaa, miten tärkeät nämä vaalit ovat, ja miten tärkeää on, että ihmiset äänestäisivät. 

Huudot ovat kaikuneet kuin kuuroille korville. Pessimisti ei pety, sanotaan, mutta äänestämättä jättäneet ihmiset taatusti pettyvät. Mitä suurempi osa äänestää, sitä enemmän tuleva aluevaltuusto näyttää kansalaisilta itseltään. Jos liikkeelle lähtee vain tietty osa väestöstä, valta valuu vain harvoille, eikä demokratian ja poliittisen uskottavuuden kannalta se ole hyvä asia. Hallituksen sote-uudistus on ollut susi, ja vaalien järjestäminen vuoden kylmimpään aikaan on joko tyhmää – tai laskelmoitua.

Aluevaltuustojen pitäisi säästää kustannuksissa, joita sote-palvelut tulevaisuudessa meille aiheuttavat väestön ikääntyessä. Hallituspuolueet ovat kuitenkin luoneet lähinnä hallintohirviön, joka nielee rahaa pitkään ennen kuin on pientäkään toivetta kustannusten pienenemisestä. Alueiden itsehallintoa uudistus ei tosiasiassa lisää, vaikka keskusta sanoisi mitä: rahoituksesta päättävät hyvin pitkälle tulevat hallitukset ja ministeriöt. Tulevaisuudessa on siis väliä, miten valtionvarat käytetään, koska sote-palvelut rahoitetaan siitä samasta potista; pannaanko asiat tärkeysjärjestykseen ja suomalaisten etu edelle, vaiko ei. Kuitenkin tällä hetkellä valmistellaan kaikessa hiljaisuudessa maakuntaveroa, vaikka se ainoastaan lisäisi kokonaisverotusta ja pahentaisi erityisesti pienten maakuntien elinmahdollisuuksia. 

Siitä huolimatta, että aluevaltuustojen työ näyttää synkältä tämänhetkisessä taloustilanteessa ja sote-alan ongelmien paisuessa päivä päivältä yhä pahempaan suuntaan, ei ole samantekevää, kuka asioista istuu päättämässä. Ei, vaikka valta uhkaa keskittyä, kun kaikista kunnista ei aluevaltuutettuja todennäköisesti tulla valitsemaan. Ei, vaikka rahoituksen määrästä päätetään aika lailla ylhäältä käsin. Nimenomaan näistä kaikista seikoista johtuen on tärkeää, että aluevaltuustoihin valitaan ihmisiä, jotka ymmärtävät maakuntamme eri alueiden ja kuntien erilaisuuden sekä ihmisten erilaiset tarpeet, ja pystyvät katsomaan asioita kokonaisuuksina. Te, hyvät pohjoispohjalaiset, päätätte, ketkä päättävät siitä, millaisia tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelusi sekä pelastustoimen palvelut ovat, ja mitä ne maksavat.

Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 18.1.2022.