Vielä muutamia vuosia sitten kuviteltiin, ettei valtiolla tai kunnilla voisi sen huonommin mennä, mutta toisin kävi: nyt korona riepottelee niin kansan-, kunta- kuin maailmantaloutta, eikä valoa ole vielä näkyvissä. Emme tiedä, kuinka moni ala tai ammatti katoaa kokonaan, ja milloin vaikkapa lentokoneet lentävät taas normaalisti maailmalle. Vai lentävätkö ehkä koskaan?
Kuinka pysyvästi maailma on pandemian myötä muuttunut? Sitä on vaikea arvailla, mutta täysin ennalleen asiat tuskin palaavat milloinkaan. Koronan jos minkä luulisi antavan aihetta pohtia, mitkä asiat ovat niitä kaikkein tärkeimpiä. Globalismi, avoimet rajat ja maailmanparannus eivät sellaisia ole. Nyt kun on ymmärretty esimerkiksi suomalaisen ruoan ja työpaikkojen tärkeys, olisi keskityttävä tekemään päätöksiä, joilla turvaamme suomalaisten tulevaisuuden.
Suomalaiset vaihtoivat ulkomaanmatkat kotimaan matkailuun ja lähtivät marjatiloille paikkaamaan uupuvaa ulkomaista työvoimaa. Suomalaiset tekevät sitä, mitä hallituksen pitäisi tehdä: suosivat suomalaista. Hallitus tekee kuitenkin aivan toisenlaista politiikkaa. Vihreät haluavat lisää ulkomaista työvoimaa ja sosialidemokraatit tappaisivat viimeisenkin kannattavan yrityksen maastamme ehdottamalla kuusituntista työpäivää. Ministerit huutavat kilpaa, miten yritysten täytyy kantaa yhteiskuntavastuuta – samalla he itse kantavat huolta lähinnä afrikkalaisista tai terroristeiksi lähteneistä naisista.
Samaan aikaan kun suomalainen miettii, millä maksaisi autonsa kulut bensaveron korotuksen jälkeen, hallitus heittää rahaa talouttaan jo pitkään huonosti hoitaneiden Etelä-Euroopan maiden taskuun, jotta ne voivat alentaa eläkeikää, pitää verot alhaisina ja antaa harmaan talouden kukoistaa.
Euroopan unionin pillin mukaan tanssiminen on ollut aina suomalaispoliitikoille ominaista. Hamuavatko he korkeampia virkoja Brysselistä, vai ovatko yksinkertaisesti niin lampaita, etteivät uskalla sanoa vastaan missään asiassa? Oli kyse susipolitiikasta tai erilaisista tukipaketeista, Suomi on aina noudattamassa pilkulleen EU:n tahtoa, vaikka muut pienet maat hoitavat asiat aivan toisin. Suomessa iloitaan, kun saadaan olla nettomaksajia umpimädässä elvytysrahoitusjärjestelmässä, joka rikkoo unionin omiakin sopimuksia.
Vieläkö kaiken tämän jälkeen suomalaisiin uppoaa lupaukset vappu- tai virikesatasista, kuusituntisista työpäivistä tai maksuttomista oppikirjoista? Tällaisilla näpertelyillä ei ole mitään muuta tavoitetta, kuin äänten kalastelu. Hallitus pyrkii viimeiseen asti jakamaan kaikille kaikkea kivaa, kun samaan aikaan maamme talous alkaa olla romahtamispisteessä. Vastuullisuus on hallituksen omasta politiikasta hyvin kaukana.
Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 2.9.2020.