Päätökset kotouttamisohjelmasta kuuluisivat uudelle valtuustolle

Maanantaina 17. toukokuuta kaupunginhallituksen olisi pitänyt käsitellä lakisääteistä kotouttamisohjelmaa, sillä vanha on voimassa kuluvan vuoden loppuun. Muut puolueet kuitenkin esittivät pöytäystä siten, että asia tulee käsiteltäväksi vaalien jälkeen, mutta vanhalle valtuustolle. Mikäli kuntavaaleja ei olisi siirretty, asiasta päättäisi uusi valtuusto.

Kuntavaalien siirron yksi varjopuolista on nimenomaisesti se, etteivät uudet vaaleilla valitut valtuutetut pääse vaikuttamaan kaupungin päätöksentekoon ennen kuin alkusyksystä. Kotouttamisohjelmasta päätökset olisivat kuuluneet uudelle valtuustolle, ja ne olisi sille voitu siirtää, mutta kenties vaalien pelossa muut puolueet eivät tätä halunneet.

Valmistelin varalta kotouttamisohjelmaan käsittelyyn esitykset, kuten me perussuomalaiset olemme aina tehneet, mutta ehdotin, että asiasta päättäminen siirrettäisiin uusille valtuutetuille syksyyn. Kuten sanottua, ohjelma tulisi voimaan vasta 2022 alusta, ja näin oltaisiin voitu menetellä – mikäli oltaisiin reiluja.

Oulun toteuttamaa kotouttamista ja maahanmuuttopolitiikkaa vaivaa se ajatus, että vuodesta toiseen sekoitetaan työperäinen ja humanitaarinen maahanmuutto. Jälkimmäinen on sitä maahanmuuttoa, mikä valitettavasti aiheuttaa erilaisille maahanmuuttajapalveluille tarvetta. Yleensä työperäisesti maahan tulevat ihmiset ovat halukkaita kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, eivätkä juurikaan tarvitse palveluita, toisin kuin turvapaikanhakijat. Valtavat palvelurakenteet ovat siis lähinnä turvapaikanhakijoita ja pakolaisia varten, ja oravanpyörä jatkaa pyörimistään, koska heiltä ei käytännössä odoteta esimerkiksi suomen kielen oppimista. Sen sijaan Oulussa halutaan aiempaakin enemmän panostaa monikielisten palveluiden tarjoamiseen, ja siihen, että maahanmuuttajat pystyvät ”toteuttamaan omaa kulttuuriaan ja äidinkieltään”.

Oulussa ei myöskään haluta huomioida sitä faktaa, että maahanmuuttoon liittyy lieveilmiöitä, joita pitäisi pyrkiä taklaamaan. Ennen kaikkea siten, ettei tänne houkuteltaisi haitallista maahanmuuttoa. Kotouttamisohjelmassa ei tyypillisesti haluta nähdä maahanmuuttajia muina kuin ”vihapuheen ja rasismin” uhreina, mikä ohjelman mukaan heikentää kotoutumista. Kotoutumisen avain on tulijan halukkuus kotoutua, sekä laadukas kielenopetus. Tämän asenteen sijaan silmät pitäisi avata, ja keskittyä siihen, miten suojeltaisiin oululaisia näiltä ongelmilta, mitä vääränlaisen maahanmuuton myötä syntyy. Taannoiset seksuaalirikokset nyt yhtenä surullisena esimerkkinä. Levottomuudet kouluissa niillä alueilla, joissa on paljon maahanmuuttajia, ovat toinen esimerkki.

Kotouttamisohjelma käsiteltäneen nyt siis vaalien jälkeen kesäkuun valtuuston kokouksessa, mikäli puolueiden välille ei synny yhtäkkistä yhteisymmärrystä siitä, että tässä kohtaa valta kuuluu uudelle valtuustolle ja uusille valtuutetuille. Tässä olisi vaikuttamisen paikka ehdokkaille omissa puolueissaan.

Kaikki kiinni koronalta – paitsi rajat

Hallituksen pallottelu rajojen sulkemisesta (koronalta) on jatkunut jo vuoden. Ministerit ovat todenneet useaan kertaan, miten ”Suomen rajakontrolli on Euroopan tiukin” ja miten ”rajaliikenteestä 95% on loppunut”. Mitä ihmeen väliä sillä on, kuinka paljon rajan yli tulee väkeä, kunhan eivät toisi koronaa ja erilaisia virusmuunnoksia mukanaan. Esimerkiksi naapurimaassamme Virossa koronatilanne on räjähtänyt käsiin, joten nykyinen asetelma ei ole millään tavoin kestävä.

Entä kun jossain vaiheessa rajaliikenne alkaa taas palautua? Tänään ilmoitettiin, ettei hallitus aio tuoda eduskunnalle esitystä negatiivisesta ennakkotodistusvaatimuksesta. Siinä missä muualla Euroopassa tämä testi vaaditaan, Suomi ei sitä kykene saamaan aikaiseksi. Ei, vaikka asiantuntijatkin jälleen totesivat, miten negatiivinen testitulos voitaisiin vaatia. Suomeen saapuminen ei ole kenenkään ulkomaalaisen perusoikeus, eikä testitulos luulisi olevan keltään paljoa vaadittu, ei suomalaisilta eikä ulkomaalaisilta. Hallitukselle rajakysymys tuntuu yhtä kipeältä, kuin aiemmin esille tuomani ongelmat maahanmuuttajaväestön kanssa. Kaikki mikä liittyy jotenkin ulkomaalaisiin, saa hallituksen varpailleen. Rasismisyytöksiäkö siellä pelätään, mene ja tiedä.

Asiassa on nyt kuitenkin kyse niin suomalaisten terveydestä kuin lopulta myös maamme taloudesta ja kilpailukyvystä. Korona olisi saatava tukahdutettua, sillä tätä tilannetta emme enää kauaa kestä. Rahaa ei ole, vaikka hallituspuolueiden edustajat niin antaisivat ymmärtää. Esimerkiksi tänään demareiden kansanedustaja Hussein al-Taee suorastaan heitteli seteleitä ilmaan sanoen eduskunnan täysistunnossa, ettei hoitohenkilökunnan koronalisien maksu ole hallituksesta kiinni – rahaa kuulemma on – ja kuntien sekä sairaanhoitopiirien pitäisi vain yksinkertaisesti laittaa rahaa palamaan. Käsittämätöntä vappusatasretoriikkaa.

Eduskunta kokoontui poikkeuksellisesti tänään sunnuntaina täysistuntoon, vaikka normaalisti sunnuntaisin eduskunta ei kokoonnu. Viimeksi sunnuntaina on kokoustettu vuonna 1994, ja keskustelun aiheena oli Euroopan unioni. Tänään päätettiin ravintolasulun jatkosta, ja samoin läpi meni hallituksen esitys kuntosalien ja muiden liikuntapaikkojen sulkemisesta. Valitettavasti kaikki nämä ovat aivan turhia toimenpiteitä, ellei hallitus saa rajoja koronalta kiinni. Samaan aikaan suomalaiset ihmiset ja yritykset kituuttaavat rajoitusten kourissa. 

Maahanmuuttajaväestöstä kiusallinen ongelma hallituksen koronantorjunnalle

Maahanmuuttoon liittyvien ongelmien tunnustaminen on monille puolueille ja poliitikoille hyvin vaikeaa, joten ei ole yllättävää, ettei hallitus suostu suoraan myöntämään, kuinka suuri ongelma koronantorjunnalle maahanmuuttajaväestöstä on muodostunut. Uskonnolliset tilaisuudet, toisenlainen suhtautuminen tartuntatauteihin ja ostoskeskuksissa isoissa porukoissa notkuminen ovat kaikki asioita, joita nimenomaan erilaiset maahanmuuttajaryhmät harjoittavat. Ne ovat myös asioita, jotka ovat koronantorjunnan näkökulmasta ongelmallisia, kun kaikkia ylimääräisiä kontakteja pitäisi välttää.

Hallituspuolueiden suulla on isoon ääneen korostettu, miten kyse ei ole maahanmuuttajista itsestään, vaan siitä, että he työskentelevät aloilla, joilla suojaus koronaa vastaan ei ole riittävää, tai asuvat tiiviisti isoissa perheyksiköissä. Analyyseissa on täysin ohitettu ne tosiasiat, jotka erottuvat niin koronan kuin muidenkin tartuntatautien suhteen: usein maahanmuuttajayhteisöissä suhtaudutaan niihin eri tavoin kuin kantaväestön keskuudessa. On aivan turha selitellä, etteivätkö maahanmuuttajien koronatartuntamäärät selittyisi maahanmuuttajien omalla asennoitumisellaan ja toimintatavoillaan. Tämä ymmärretään myös maahanmuuttajayhteisöissä, kuten Helsingin Sanomien taannoisesta haastattelustakin kävi ilmi. Haastatellut henkilöt kertoivat, etteivät kaikki noudata annettuja ohjeita ja rajoituksia. Heitä, jotka yhteisössä noudattavat rajoituksia, saatetaan jopa ivata ja toimintatapoja väheksyä. Edes valistustyö maahanmuuttajan omalla äidinkielellä ei ole tuottanut merkittävää tulosta.

Hallitus ei ole suostunut kertomaan todellisia syitä, miksi erilaisia liikkumisrajoituksia halutaan ottaa käyttöön, tai miksi ravintolasulkua halutaan jatkaa, vaikka tartuntamäärät ravintoloista eivät ole järin suuret. Mikäli ongelma olisi lähinnä yökerhoissa, luulisi niiden sulkemisen olevan riittävä toimi, mutta hallitus haluaa pitää kaikki ravintolat suljettuina. Kun syitä ei kerrota avoimesti, jää tilaa spekulaatioille. Minun arvaukseni on, että hallitus pyrkii toiminnallaan vähentämään nimenomaan maahanmuuttajayhteisöjen liikkumista ja lopettamaan esimerkiksi ostoskeskuksissa notkumisen. Samalla halutaan panna myös piste opiskelija- ja muille juhlille, joista tartunnat herkästi lähtevät liikkeelle. Nythän virus jyllää nimenomaan nuoremman väestön parissa.

Keskustelu rokotusjärjestyksen muuttamisesta siten, että käytännössä maahanmuuttajaväestö rokotettaisiin ennen kantaväestöä, on käynyt kiivaana. Ymmärrettävästi tällainen toiminta on omiaan rapauttamaan ihmisten luottamusta viranomaisiin ja periaatteeseen siitä, että ihmiset olisivat samalla viivalla. Maahanmuuttopolitiikassa on hyvin tyypillistä, että ongelmia yritetään ratkoa laittamalla maahanmuuttajat ”jonon ohi”, eli syrjimällä samalla kantaväestöä. Mikäli maahanmuuttajavaltaisten alueiden asukkaita aletaan rokottaa muun väestön ohi, ei ihmisten oikeudentaju riitä millään ymmärtämään, miksi piittaamaton käytös palkitaan tällä tavoin. Tämä rapauttaa samalla myös uskoa rajoituksia ja suosituksia kohtaan.

Jaettavana ei ole kurjuutta kummempaa

Suomi on köyhä kuin ensimmäisen vuoden opiskelija pienessä yksiössään. Demarivetoinen hallitus ei kuitenkaan tahdo hyväksyä taloudellisen tilanteen vakavuutta, vaan se jatkaa tänäkin vuonna ideologisten uudistustensa läpivientiä. Hintalappu lasketaan alkuun aivan liian pieneksi, mutta maksajina ovat kunnat ja lopulta kukapa muukaan kuin veronmaksaja – sinä. Edes uudistusten hyödyt eivät aina ole kiistattomat asiantuntijoidenkaan mielestä.

Kuntavaalien lähestyminen tuntuu pakottavan poliitikot tai politiikkaan mukaan pyrkivät lupailemaan jälleen kaikkea. Talouden tila on selvä nyt, ja se oli sitä myös viime vaalien alla, mutta siitä huolimatta lupausten tulva täyttää jälleen sosiaalisen median ja lehtien palstat. Suomen hallitus puolestaan pyrkii toteuttamaan omien lupaustensa rippeitä vaalien alla kovalla tohinalla. Työllisyyskokeilua hiukan siirrettiin ja kiireessä koko kokeilu voi mennä reisille. Oppivelvollisuuden pidentäminen ja maksuton toinen aste etenevät, vaikka rahoitus on riittämätön ja aikataulu liian tiukka. Kunnat eivät nyt kaipaa uusia tehtäviä. Nämä tosiasiat opetusministeri ja koko hallitus ovat sivuuttaneet täysin.

Poliitikoilla ei siis ole jaettavana kurjuutta kummempaa, mutta suurin osa ei sitä suostu hyväksymään. Priorisoimalla voisi jakaa muutakin kuin kurjuutta, mutta suurin osa ei ole valmis luopumaan mistään. Hankkeilla, kokeiluilla ja projekteilla paisutetaan kuntien budjettia ja pienistä puroista kasvaa lopulta suuria menoeriä. Ydintehtävien sijaan kädet ovat täynnä esimerkiksi kaiken maailman ilmasto- ja monikulttuurisuushömppää.

Kevään kuntavaaleissa äänestäjän olisi hyvä kysyä, miten hänen ehdokkaansa aikoo lupauksensa rahoittaa. Vihervasemmistohallituksemmekin toteuttaa hallitusohjelmaansa velalla ja veronkorotuksilla; asumisen, liikkumisen ja elämisen kustannukset nousevat siitä huolimatta, että hallitus kehuu esimerkiksi laskevansa päivähoitomaksuja. Oulussakin veronkorotusten tie on käyty lähes loppuun, ja korotukset ainoastaan syövät kotitalouksien ostovoimaa.

Me kannamme kaikki huolta lastensuojelun ja mielenterveyspalveluiden tilasta, haluamme tarjota laadukasta koulutusta ja terveyspalveluita, mitkä ovat kaikki kuntien ydintehtäviä, joihin nimenomaan tulee panostaa. Taannoinen keskustelu maahanmuutto- ja kulttuuripalveluiden säästöistä osoitti, ettei ydintehtävistä selviämiseksi kaikesta tunnu saavan säästää, vaan on olemassa pyhiä asioita, joihin ei saa koskea huonoinakaan aikoina. Mikäli tulevakin valtuusto on kovin vihervasemmistopainoitteinen, meno jatkuu samanlaisena. Kurjuutta jakamalla on ehkä vaikea saada ääniä, mutta nyt kaivataan vastuullisuutta eikä kalliita vaalilupauksia.

Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 6.1.2021.

Joko on kuppi nurin, suomalainen?

Vielä muutamia vuosia sitten kuviteltiin, ettei valtiolla tai kunnilla voisi sen huonommin mennä, mutta toisin kävi: nyt korona riepottelee niin kansan-, kunta- kuin maailmantaloutta, eikä valoa ole vielä näkyvissä. Emme tiedä, kuinka moni ala tai ammatti katoaa kokonaan, ja milloin vaikkapa lentokoneet lentävät taas normaalisti maailmalle. Vai lentävätkö ehkä koskaan?

Kuinka pysyvästi maailma on pandemian myötä muuttunut? Sitä on vaikea arvailla, mutta täysin ennalleen asiat tuskin palaavat milloinkaan. Koronan jos minkä luulisi antavan aihetta pohtia, mitkä asiat ovat niitä kaikkein tärkeimpiä. Globalismi, avoimet rajat ja maailmanparannus eivät sellaisia ole. Nyt kun on ymmärretty esimerkiksi suomalaisen ruoan ja työpaikkojen tärkeys, olisi keskityttävä tekemään päätöksiä, joilla turvaamme suomalaisten tulevaisuuden.

Suomalaiset vaihtoivat ulkomaanmatkat kotimaan matkailuun ja lähtivät marjatiloille paikkaamaan uupuvaa ulkomaista työvoimaa. Suomalaiset tekevät sitä, mitä hallituksen pitäisi tehdä: suosivat suomalaista. Hallitus tekee kuitenkin aivan toisenlaista politiikkaa. Vihreät haluavat lisää ulkomaista työvoimaa ja sosialidemokraatit tappaisivat viimeisenkin kannattavan yrityksen maastamme ehdottamalla kuusituntista työpäivää. Ministerit huutavat kilpaa, miten yritysten täytyy kantaa yhteiskuntavastuuta – samalla he itse kantavat huolta lähinnä afrikkalaisista tai terroristeiksi lähteneistä naisista.

Samaan aikaan kun suomalainen miettii, millä maksaisi autonsa kulut bensaveron korotuksen jälkeen, hallitus heittää rahaa talouttaan jo pitkään huonosti hoitaneiden Etelä-Euroopan maiden taskuun, jotta ne voivat alentaa eläkeikää, pitää verot alhaisina ja antaa harmaan talouden kukoistaa.

Euroopan unionin pillin mukaan tanssiminen on ollut aina suomalaispoliitikoille ominaista. Hamuavatko he korkeampia virkoja Brysselistä, vai ovatko yksinkertaisesti niin lampaita, etteivät uskalla sanoa vastaan missään asiassa? Oli kyse susipolitiikasta tai erilaisista tukipaketeista, Suomi on aina noudattamassa pilkulleen EU:n tahtoa, vaikka muut pienet maat hoitavat asiat aivan toisin. Suomessa iloitaan, kun saadaan olla nettomaksajia umpimädässä elvytysrahoitusjärjestelmässä, joka rikkoo unionin omiakin sopimuksia.

Vieläkö kaiken tämän jälkeen suomalaisiin uppoaa lupaukset vappu- tai virikesatasista, kuusituntisista työpäivistä tai maksuttomista oppikirjoista? Tällaisilla näpertelyillä ei ole mitään muuta tavoitetta, kuin äänten kalastelu. Hallitus pyrkii viimeiseen asti jakamaan kaikille kaikkea kivaa, kun samaan aikaan maamme talous alkaa olla romahtamispisteessä. Vastuullisuus on hallituksen omasta politiikasta hyvin kaukana.

Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 2.9.2020.