Kategoria: Blogikirjoitus

Julkaistu

Luonnonsuojelu uhkaa metsästystä eikä päinvastoin

Pohjois-Pohjanmaalle ollaan jälleen perustamassa uusia luonnonsuojelualueita, tällä kertaa suojeluun ollaan antamassa peräti 36 000 hehtaaria valtionmaita. Maita, jotka ovat ovat meidän kaikkien suomalaisten yhteisiä metsiä, niittyjä ja rantoja. Maita, joista meidän kaikkien pitäisi pystyä nauttimaan, ja niiden, joilla metsästysoikeus on, harjoittamaan myös metsästystä. Lähtökohtaisesti perustettavat luonnonsuojelualueet joko kieltävät tai vähintään rajoittavat metsästystä kohtuuttomasti.

Metsästys ja riistanhoitotyö ovat luonnonhoitoa, ei suinkaan silmitöntä tappamista eikä sillä uhata luonnonsuojelua millään tavoin, vaan nimenomaan metsästyksellä myös tuetaan luonnon monimuotoisuutta. Pienpetopyynti, riistanhoito ja esimerkiksi kosteikkojen rakentaminen ja ylläpito tekevät hyvää luonnolle, samoin kuin vaikkapa hirvikannan sääntelykin on tärkeää metsillemme. 

Valitettavasti ymmärrys metsästyksestä on monilla aivan vääränlainen. Paine suojelualueiden perustamiselle tulee Etelä-Suomesta, mutta suojelu kuitenkin kohdistuu pääasiassa pohjoissuomalaisiin metsiin, vaikka on huomattava, että etelässä metsät ovat paljon meidän metsiämme monimuotoisempia. Tämä huomioiden tuntuukin, että suojelussa on usein kyse pelkästä moraaliposeerauksesta.

Suomalainen metsästys- ja eränkäyntiperinne on turvattava, mutta yhä lisääntyvät luonnonsuojelualueet uhkaavat tätä elämäntapaamme ja harrastusta, jota harjoittaa aktiivisesti arviolta 300 000 suomalaista. Käytännössä luonnonsuojelualueet uhkaavat paikoittain myös perinnemaisemaa, alueiden virkistyskäyttöä ja jopa luontoa itseään: luonnonsuojelun ei pitäisi tarkoittaa sitä, että pienpetojen annetaan tuhota lintukantojamme ja metsät sekä arvokkaat rantaniityt jätetään hoitamatta, jolloin ne eivät enää palvele myöskään luontoa eikä liioin eläimiä. Se on heitteillejättöä, ei luonnonsuojelua.

Perinteinen suomalainen luontokäsitys ja arvostus luontoa kohtaan on jotain, mitä pitäisi vaalia. Valitettavasti nykyisenkaltainen luonnonsuojelu ainoastaan lisää vastakkainasettelua, ja syyllistää metsästystä ja metsästäjiä ilman syytä. Taustalla vaikuttaneekin se, että ideologisin perustein metsästystä halutaan suitsia, ja mieluiten jopa kieltää kokonaan. Rajoituksia tulee niin EU:sta kuin kansallisin toiminkin, mutta tässä kiristyvässä ilmapiirissä meidän metsästäjien onkin yhdessä pidettävä puolemme aiempaa paremmin.

Kirjoitus on julkaistu Rantalakeudessa 22.11.2021.

Julkaistu

Pohjoisen elämän perusasiat vallanpitäjillä hukassa

Pohjoinen kaipaa puolustajaansa vuosi vuodelta yhä kipeämmin – oli kyse sitten maamme edusta Euroopan unionissa, tai Oulun ja koko pohjoisen Suomen edusta Suomessa. Vallan keskittyessä Brysseliin tai eteläisimpään Suomeen ei pohjoisen etu päätä paljoa pakota. Politiikassa unohdetaan varsin helposti elämän realiteetit ja ideologialla aletaan ohjata päätöksentekoa suuntaan, joka on suomalaisille pahimmillaan hyvin tuhoisa.

Siinä missä EU haluaa metsistämme koko unionin yhteiset hiilinielut, ei omissa ministeriöissämmekään tunnuta ymmärtävän Pohjois-Suomen erikoispiirteitä ja saavutettavuusongelmia, jotka pahenevat päivä päivältä, kun esimerkiksi tiestömme rapistuu. Luonnos väyläverkoston investointiohjelmasta vuosille 2022–2029 lähti lausunnoille, ja Kuopiosta ylöspäin on tarjolla pelkkiä roposia ja kylmää kyytiä. Muutama miljoona kevyen liikenteen väyliin ei näillä leveyksillä lämmitä ketään, ei tavan suomalaista, mutta vielä vähemmän yrityksiä ja ihmisiä, jotka päivittäin kuljettavat raskaammalla kalustolla elintarvikkeita tai vaikka puutavaraa. Sitten kehdataan vielä ihmetellä, miksi maatilalle ei löydy jatkajaa tai miksi puutavara-autonkuljettajan työ ei kiinnosta nuoria – ei tietenkään, kun etenkin talvella saa pelätä jokaisena päivänä, pysyykö kuorman kanssa tiellä, vai löytääkö itsensä ojan puolelta.

Tässä kaikessa on kyse perusasioista ja arvovalinnoista, joita politiikassa on tehtävä. Moni poliitikko vannoo unionin nimeen, eikä edes halua edistää unionissa maamme etua, vaan omaa tai puolueensa ideologiaa. Tämä ilmenee metsäkeskustelussa: metsämme halutaan nähdä yhteisenä omaisuutena, vaikka tosiasiassahan valtaosa metsistämme on suomalaisten yksityisomaisuutta, joihin heillä on omistusoikeus. Elinkeinon harjoittamisen vapaus ja omaisuuden suoja unohtuvat, kun asioita ajetaan ideologiset lasit päässä.

Väyläverkoston osalta nousee esiin trendi, joka näkyy vähän kaikessa: keskittäminen. Näivettämällä harvempaan asuttua Suomea pakotetaan ihmiset kaupunkeihin. Muuttoliike ei ole mikään luonnonvoima, vaan seurausta poliittisista päätöksistä. Jos perusasiat eivät ole jossain päin Suomea kunnossa, siellä ei ole yrityksiä, ei työtä eikä elämää. On tärkeä osa suomalaisuutta saada asua, elää, yrittää ja toteuttaa itseään siellä, missä itsensä onnellisimmaksi kokee, joten koko Suomen pitäminen asumiskelpoisena on todella hyvä lähtökohta politiikalle, ja sitä me kansallismieliset poliitikot pidämmekin tärkeänä. Ei ideologia, vaan Suomen ja suomalaisten etu edellä.

Kirjoitus on julkaistu Forum24-lehdessä 1.9.2021.

Julkaistu

Miksi juuri minua kannattaisi äänestää?

Omaan vankkaa kokemusta politiikasta ja minulta löytyy neuvottelukykyä, mutta periaatteeni eivät ole myytävinä. Mielestäni tärkeintä on rakentaa oululaista Oulua, jossa on laadukkaat peruspalvelut, turvallista elää ja yrityksillä hyvät toimintaedellytykset. Näitä asioita haluan olla jatkossakin edistämässä Oulussa, joka on edelleen pysynyt kotikaupunkinani, vaikka osan viikosta työskentelenkin Helsingissä. Maanantait ovat maakuntapäiviä, ja silloin on luontevaa hoitaa yhteisiä asioita kotopuolessa. Se jos mikä pitää osaltaan lujasti kiinni paikallisissa asioissa.

Tuon rohkeasti päätöksentekoon ja keskusteluun näkemyksiä, joita muista puolueista ei välttämättä uskalleta nostaa esille. Olivat ne sitten maahanmuuttoon tai vaikkapa kaupungin rahankäyttöön liittyviä asioita. Yhtenä esimerkkinä hankehumppa: nykyisin niin kuntapolitiikkaa kuin valtakunnan politiikkaa vaivaa hankepohjaisuus: erilaisin hankkein poliitikot saavat sitä hyvää, kivaa ja ihanaa, jota vaaleissa ovat ihmisille luvanneet. Osittain hankkeet ovat hyödyllisiäkin, ja antavat lisää rahoitusta esimerkiksi opetukseen silloin, kun valtionosuudet eli valtiolta saatava tuki ei ole riittävää (vaikka sen pitäisi olla!). Toisinaan hankkeilla kuitenkin ylityöllistetään opetushenkilöstöä, palkataan projektityöntekijöitä ja erilaisia paperinpyörittäjiä. On turhaa palkata päiväkoteihin taidekasvatusta lapsille antavaa henkilöstöä, kun tarve on ennemmin saada lisäkäsiä ihan sinne päiväkodin arkeen.

Toimin viimeiset neljä vuotta kaupunginhallituksessa ja maakuntahallituksessa ainoana perussuomalaisena, joten kukaan ei ole ”automaattisesti” ollut tukemassa esityksiäni tai kannattamassa näkemyksiäni. Tämä on tietysti kehittänyt neuvottelutaitoja, ja olenkin saanut sekä yksimielisesti, että äänestysten kautta esityksiäni lävitse. Koskivat ne sitten maahanmuuttoa, kulttuuria tai vaikkapa avoimia oppimisympäristöjä, jotka eivät tosiaankaan kaikille lapsille ole sopivia.

Politiikkaa olen tehnyt kauan, mutta pitänyt samalla kosketuksen aivan tavalliseen arkeen, ja vielä viime eduskuntavaaleihin asti jatkoin myös liiketalouden ylempiä korkeakouluopintoja. Kierrän mielelläni ympäri Suomen tapaamassa äänestäjiämme ja kuuntelemassa ihmisten ideoita ja huolia. Se antaa paljon poliittiseen työhön. 

Politiikka on ennen kaikkea ihmisten auttamista, paremman huomisen rakentamista. Todella usein joudun muistuttamaan, miksi me poliitikot olemme olemassa: Oulussa oululaisten ja eduskunnassa suomalaisten etua ajamassa. Oulun ei pidä olla mukana lähinnä tamperelaisia hyödyttävässä ratahankkeessa, samoin kuin ei Suomenkaan pitäisi olla mukana EU-elvytyspaketissa, josta hyötyvät aivan muut maat, kuin Suomi tai Suomen vienti.

Haluan jatkossakin olla antamassa oman panokseni Oulun ja oululaisten eteen. Kuten sanottua, minulta löytyy rohkeutta sanoa, ja kokemuksen myötä myös kykyä tehdä.

Julkaistu

Raha ei tule seinästä eikä loputtomasti veronmaksajan taskustakaan


Kuunnellessani muiden kaupunkien suuruudenhulluja hankkeita ja investointeja, tuntee tietyllä tapaa ylpeyttä Oulusta, jossa ihan kaikkea ei ole hoidettu sentään niin huonosti, kuin monissa muissa paikoissa. Vaikka muualla saattaa mennä negatiivisessa mielessä lujempaa, kuin meillä, ei meidän pidä antaa siimaa turhille raharei’ille, kuten miljoonien eurojen arvoiselle, turhalle asuntomessualueen kävelysillalle tai ylihinnoitetuille taideteoksille. Tosiasia kun on, että meidän täytyy keskittyä edelleenkin toimimaan vastuullisesti, oli kyse sitten investoinneista, hankkeista, veronkorotuksista tai velan ottamisesta. Velkaa on liikaa ja verot ovat jo tapissa. Oulun tehtävänä on suoriutua lakisääteisistä perustehtävistään, ja kaikkeen muuhun tulee suhtautua terveellä maalaisjärjellä.

Pääministeri Sanna Marin heitti ilmoille hassun ehdotuksen siitä, että kuntaverosta pitäisi tehdä progressiivinen, jota se muuten jo on. Lisäksi alle 16 000 euroa vuodessa tienaavat eivät maksa kuntaveroa lainkaan. Tarkoittiko pääministeri, että kuntaveron progressiivisuutta pitäisi lisätä, jolloin aiempaa useampi ei maksaisi sitä lainkaan, tai vähemmän kuin nykyisin, ja verotaakkaa lisättäisiin toisesta päästä keskituloisille ja hyvätuloisille? Haluaako pääministeri, että kunnat karkottavat kunnasta ulkomaille tai vähemmän verottaviin kuntiin heidät, jotka tällä hetkellä tuovat merkittäviä summia asuinkuntansa kassaan? Meiltä karkaa jo nyt ulkomaille korkeakoulutettua väkeä, jota tarvitsisimme täällä kotimaassakin. Samaan aikaan hallitus houkuttelee tilalle kouluttamattomia maahanmuuttajia, mutta ei mennä siihen keskusteluun nyt.

Mikäli kuntaveron progressio olisi nykyistä voimakkaampaa, se houkuttaisi vasemmistolaisia puolueita (joita toisinaan tuntuvat olevan kaikki muut paitsi Perussuomalaiset) jatkossa nostamaan veroprosenttia herkemmin, koska se rokottaisi ”paremmin tienaavia”, joita monien mielestä saa verottaa vaikka kuiviin. Seurauksia ei nähdä lainkaan. Kaikenlaiset veronkorotukset osuvat kaikista kipeiten usein juuri keskituloisiin, erityisesti niihin nuoriin perheellisiin, jotka ovat juuri ottaneet asuntolainaa, rakentaneet kenties talon perheelleen, maksavat korkeampia varhaiskasvatusmaksuja ja niin edelleen. 

Palatakseni vielä investointeihin – niitä Oulussa on jo riisuttu, mutta toki aina ylimääräistäkin on. On selvää, että esimerkiksi sisäilmaongelmaisten koulujen korjaaminen tai uuden rakentaminen eivät ole investointeja, joita voi mielin määrin siirtää tai keskeyttää. Muttei ole kauaa, kun vaikkapa Laanaojan valaistukseen päätettiin laittaa, Perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta, lähes miljoona euroa (700 000e). Sama summa jouduttiin viime vuoden päätöksillä säästämään erilaisista vanhusten palveluista. Kun kaupungin rahat menevät lähinnä sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä sivistys- ja kulttuuripalveluihin, ne ovat niitä, joista on pakko myös löytää säästöjä. Täten niitä säästöjä on Oulussakin kissojen ja koirien kanssa kaiveltu esiin. Lähes kaikkialta. Pyhiksi lehmiksi ovat muodostuneet esimerkiksi teatteri ja maahanmuuton palvelut. Lopulta teatterin tuesta leikattiin vääntöjen ja äänestysten jälkeen 150 000 euroa, vaikka enemmänkin olisi voitu, kuten myös ehdotin. Maahanmuuton säästökohteita päätettiin esityksestäni äänestyksen jälkeen myös etsiä. Niiden etsimisen olisi kuulunut olla mukana, kun kaikkialta muualtakin etsittiin säästöjä.

Säästöjä tehdessä ateria- ja siivouspalveluiden ulkoistamispäätöksestä tuli lähestulkoon eräänlainen sota, mutta kun istuu viikosta toiseen etsimässä säästöjä ja päättämässä niistä, ymmärtää, että joskus on tehtävä sellaisiakin ratkaisuja, jotka eivät tunnu hyvältä. Yksityistämiseen en suhtaudu ideologisin lasein, en puolesta enkä vastaan. Jokaisen päätöksen teen tapauskohtaisesti, ja lähtökohtana on kaupunkilaisten ja kaupungin etu. On tietysti asioita, joita en suostu yksityistämään, kuten vesi.

Silloin, kun palvelu on saatavilla yksityisiltä toimijoilta, on pohdittava tarkoin, onko perustetta, miksi kaupungin palvelua pitäisi tuottaa ja kilpailla siten yritysten kanssa. Ulkoistamissopassa mielenkiintoista oli se, että sain jopa uhkaavia puheluita kannastani, ja Vasemmistoliitto yhdessä ammattiyhdistyksen kanssa jakoi ulkoistamispäätöksen hyväksyneiden valtuutettujen nimiä jopa maksetussa mainoksessa asti, vaikka he itse saarnaavat, miten vahingollista ”maalittaminen” on. Perussuomalaiset saivat asiaan läpi ponsiesityksen, jonka pohjalta ulkoistamispäätöksen seurauksia tarkkaillaan, ja palataan omaan toimintaan, jos sille on selkeä tarve ja syy.

Kaikki puolueet muuten olivat ulkoistuspäätöksen takana vielä alkuvaiheessa, mutta kun vaalit alkoivat olla liian lähellä, siellä tehtiin täyskäännös. Osa samasta väestä on kyllä ollut valmis lakkauttamaan kyläkouluja, vaikka niistä saatavat säästöt eivät välttämättä todellisuudessa edes toteutuisi, ja haitatkin ovat hyötyjä paljon suuremmat. Kyläkoulujen lakkauttamiseen suhtaudun itse hyvin kriittisesti, sillä jälleen on tarkkailtava seurauksia: kyläkoulun katoaminen alueelta voi olla iso kolhu ei pelkästään lapsille, vaan koko kyläyhteisölle ja alueen kehittymiselle.

Säästöt eivät ole aina helppoja, mutta niitä on löydyttävä ja niitä on tehtävä siten, että ne ovat järkeviä. Niiden on oltava perusteltuja, eikä budjetissa saa olla sellaisia pyhiä lehmiä, kuten kulttuuria ja maahanmuuttopalveluita, joihin ei uskallettaisi koskea. Korona mullisti taloudellista tilannetta entisestään, joten tuleva valtuustokausi ei tule missään nimessä olemaan helppo. 

Julkaistu

Päätökset kotouttamisohjelmasta kuuluisivat uudelle valtuustolle

Maanantaina 17. toukokuuta kaupunginhallituksen olisi pitänyt käsitellä lakisääteistä kotouttamisohjelmaa, sillä vanha on voimassa kuluvan vuoden loppuun. Muut puolueet kuitenkin esittivät pöytäystä siten, että asia tulee käsiteltäväksi vaalien jälkeen, mutta vanhalle valtuustolle. Mikäli kuntavaaleja ei olisi siirretty, asiasta päättäisi uusi valtuusto.

Kuntavaalien siirron yksi varjopuolista on nimenomaisesti se, etteivät uudet vaaleilla valitut valtuutetut pääse vaikuttamaan kaupungin päätöksentekoon ennen kuin alkusyksystä. Kotouttamisohjelmasta päätökset olisivat kuuluneet uudelle valtuustolle, ja ne olisi sille voitu siirtää, mutta kenties vaalien pelossa muut puolueet eivät tätä halunneet.

Valmistelin varalta kotouttamisohjelmaan käsittelyyn esitykset, kuten me perussuomalaiset olemme aina tehneet, mutta ehdotin, että asiasta päättäminen siirrettäisiin uusille valtuutetuille syksyyn. Kuten sanottua, ohjelma tulisi voimaan vasta 2022 alusta, ja näin oltaisiin voitu menetellä – mikäli oltaisiin reiluja.

Oulun toteuttamaa kotouttamista ja maahanmuuttopolitiikkaa vaivaa se ajatus, että vuodesta toiseen sekoitetaan työperäinen ja humanitaarinen maahanmuutto. Jälkimmäinen on sitä maahanmuuttoa, mikä valitettavasti aiheuttaa erilaisille maahanmuuttajapalveluille tarvetta. Yleensä työperäisesti maahan tulevat ihmiset ovat halukkaita kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, eivätkä juurikaan tarvitse palveluita, toisin kuin turvapaikanhakijat. Valtavat palvelurakenteet ovat siis lähinnä turvapaikanhakijoita ja pakolaisia varten, ja oravanpyörä jatkaa pyörimistään, koska heiltä ei käytännössä odoteta esimerkiksi suomen kielen oppimista. Sen sijaan Oulussa halutaan aiempaakin enemmän panostaa monikielisten palveluiden tarjoamiseen, ja siihen, että maahanmuuttajat pystyvät ”toteuttamaan omaa kulttuuriaan ja äidinkieltään”.

Oulussa ei myöskään haluta huomioida sitä faktaa, että maahanmuuttoon liittyy lieveilmiöitä, joita pitäisi pyrkiä taklaamaan. Ennen kaikkea siten, ettei tänne houkuteltaisi haitallista maahanmuuttoa. Kotouttamisohjelmassa ei tyypillisesti haluta nähdä maahanmuuttajia muina kuin ”vihapuheen ja rasismin” uhreina, mikä ohjelman mukaan heikentää kotoutumista. Kotoutumisen avain on tulijan halukkuus kotoutua, sekä laadukas kielenopetus. Tämän asenteen sijaan silmät pitäisi avata, ja keskittyä siihen, miten suojeltaisiin oululaisia näiltä ongelmilta, mitä vääränlaisen maahanmuuton myötä syntyy. Taannoiset seksuaalirikokset nyt yhtenä surullisena esimerkkinä. Levottomuudet kouluissa niillä alueilla, joissa on paljon maahanmuuttajia, ovat toinen esimerkki.

Kotouttamisohjelma käsiteltäneen nyt siis vaalien jälkeen kesäkuun valtuuston kokouksessa, mikäli puolueiden välille ei synny yhtäkkistä yhteisymmärrystä siitä, että tässä kohtaa valta kuuluu uudelle valtuustolle ja uusille valtuutetuille. Tässä olisi vaikuttamisen paikka ehdokkaille omissa puolueissaan.

Julkaistu

Kaikki kiinni koronalta – paitsi rajat

Hallituksen pallottelu rajojen sulkemisesta (koronalta) on jatkunut jo vuoden. Ministerit ovat todenneet useaan kertaan, miten ”Suomen rajakontrolli on Euroopan tiukin” ja miten ”rajaliikenteestä 95% on loppunut”. Mitä ihmeen väliä sillä on, kuinka paljon rajan yli tulee väkeä, kunhan eivät toisi koronaa ja erilaisia virusmuunnoksia mukanaan. Esimerkiksi naapurimaassamme Virossa koronatilanne on räjähtänyt käsiin, joten nykyinen asetelma ei ole millään tavoin kestävä.

Entä kun jossain vaiheessa rajaliikenne alkaa taas palautua? Tänään ilmoitettiin, ettei hallitus aio tuoda eduskunnalle esitystä negatiivisesta ennakkotodistusvaatimuksesta. Siinä missä muualla Euroopassa tämä testi vaaditaan, Suomi ei sitä kykene saamaan aikaiseksi. Ei, vaikka asiantuntijatkin jälleen totesivat, miten negatiivinen testitulos voitaisiin vaatia. Suomeen saapuminen ei ole kenenkään ulkomaalaisen perusoikeus, eikä testitulos luulisi olevan keltään paljoa vaadittu, ei suomalaisilta eikä ulkomaalaisilta. Hallitukselle rajakysymys tuntuu yhtä kipeältä, kuin aiemmin esille tuomani ongelmat maahanmuuttajaväestön kanssa. Kaikki mikä liittyy jotenkin ulkomaalaisiin, saa hallituksen varpailleen. Rasismisyytöksiäkö siellä pelätään, mene ja tiedä.

Asiassa on nyt kuitenkin kyse niin suomalaisten terveydestä kuin lopulta myös maamme taloudesta ja kilpailukyvystä. Korona olisi saatava tukahdutettua, sillä tätä tilannetta emme enää kauaa kestä. Rahaa ei ole, vaikka hallituspuolueiden edustajat niin antaisivat ymmärtää. Esimerkiksi tänään demareiden kansanedustaja Hussein al-Taee suorastaan heitteli seteleitä ilmaan sanoen eduskunnan täysistunnossa, ettei hoitohenkilökunnan koronalisien maksu ole hallituksesta kiinni – rahaa kuulemma on – ja kuntien sekä sairaanhoitopiirien pitäisi vain yksinkertaisesti laittaa rahaa palamaan. Käsittämätöntä vappusatasretoriikkaa.

Eduskunta kokoontui poikkeuksellisesti tänään sunnuntaina täysistuntoon, vaikka normaalisti sunnuntaisin eduskunta ei kokoonnu. Viimeksi sunnuntaina on kokoustettu vuonna 1994, ja keskustelun aiheena oli Euroopan unioni. Tänään päätettiin ravintolasulun jatkosta, ja samoin läpi meni hallituksen esitys kuntosalien ja muiden liikuntapaikkojen sulkemisesta. Valitettavasti kaikki nämä ovat aivan turhia toimenpiteitä, ellei hallitus saa rajoja koronalta kiinni. Samaan aikaan suomalaiset ihmiset ja yritykset kituuttaavat rajoitusten kourissa. 

Julkaistu

Maahanmuuttajaväestöstä kiusallinen ongelma hallituksen koronantorjunnalle

Maahanmuuttoon liittyvien ongelmien tunnustaminen on monille puolueille ja poliitikoille hyvin vaikeaa, joten ei ole yllättävää, ettei hallitus suostu suoraan myöntämään, kuinka suuri ongelma koronantorjunnalle maahanmuuttajaväestöstä on muodostunut. Uskonnolliset tilaisuudet, toisenlainen suhtautuminen tartuntatauteihin ja ostoskeskuksissa isoissa porukoissa notkuminen ovat kaikki asioita, joita nimenomaan erilaiset maahanmuuttajaryhmät harjoittavat. Ne ovat myös asioita, jotka ovat koronantorjunnan näkökulmasta ongelmallisia, kun kaikkia ylimääräisiä kontakteja pitäisi välttää.

Hallituspuolueiden suulla on isoon ääneen korostettu, miten kyse ei ole maahanmuuttajista itsestään, vaan siitä, että he työskentelevät aloilla, joilla suojaus koronaa vastaan ei ole riittävää, tai asuvat tiiviisti isoissa perheyksiköissä. Analyyseissa on täysin ohitettu ne tosiasiat, jotka erottuvat niin koronan kuin muidenkin tartuntatautien suhteen: usein maahanmuuttajayhteisöissä suhtaudutaan niihin eri tavoin kuin kantaväestön keskuudessa. On aivan turha selitellä, etteivätkö maahanmuuttajien koronatartuntamäärät selittyisi maahanmuuttajien omalla asennoitumisellaan ja toimintatavoillaan. Tämä ymmärretään myös maahanmuuttajayhteisöissä, kuten Helsingin Sanomien taannoisesta haastattelustakin kävi ilmi. Haastatellut henkilöt kertoivat, etteivät kaikki noudata annettuja ohjeita ja rajoituksia. Heitä, jotka yhteisössä noudattavat rajoituksia, saatetaan jopa ivata ja toimintatapoja väheksyä. Edes valistustyö maahanmuuttajan omalla äidinkielellä ei ole tuottanut merkittävää tulosta.

Hallitus ei ole suostunut kertomaan todellisia syitä, miksi erilaisia liikkumisrajoituksia halutaan ottaa käyttöön, tai miksi ravintolasulkua halutaan jatkaa, vaikka tartuntamäärät ravintoloista eivät ole järin suuret. Mikäli ongelma olisi lähinnä yökerhoissa, luulisi niiden sulkemisen olevan riittävä toimi, mutta hallitus haluaa pitää kaikki ravintolat suljettuina. Kun syitä ei kerrota avoimesti, jää tilaa spekulaatioille. Minun arvaukseni on, että hallitus pyrkii toiminnallaan vähentämään nimenomaan maahanmuuttajayhteisöjen liikkumista ja lopettamaan esimerkiksi ostoskeskuksissa notkumisen. Samalla halutaan panna myös piste opiskelija- ja muille juhlille, joista tartunnat herkästi lähtevät liikkeelle. Nythän virus jyllää nimenomaan nuoremman väestön parissa.

Keskustelu rokotusjärjestyksen muuttamisesta siten, että käytännössä maahanmuuttajaväestö rokotettaisiin ennen kantaväestöä, on käynyt kiivaana. Ymmärrettävästi tällainen toiminta on omiaan rapauttamaan ihmisten luottamusta viranomaisiin ja periaatteeseen siitä, että ihmiset olisivat samalla viivalla. Maahanmuuttopolitiikassa on hyvin tyypillistä, että ongelmia yritetään ratkoa laittamalla maahanmuuttajat ”jonon ohi”, eli syrjimällä samalla kantaväestöä. Mikäli maahanmuuttajavaltaisten alueiden asukkaita aletaan rokottaa muun väestön ohi, ei ihmisten oikeudentaju riitä millään ymmärtämään, miksi piittaamaton käytös palkitaan tällä tavoin. Tämä rapauttaa samalla myös uskoa rajoituksia ja suosituksia kohtaan.

Julkaistu

Jaettavana ei ole kurjuutta kummempaa

Suomi on köyhä kuin ensimmäisen vuoden opiskelija pienessä yksiössään. Demarivetoinen hallitus ei kuitenkaan tahdo hyväksyä taloudellisen tilanteen vakavuutta, vaan se jatkaa tänäkin vuonna ideologisten uudistustensa läpivientiä. Hintalappu lasketaan alkuun aivan liian pieneksi, mutta maksajina ovat kunnat ja lopulta kukapa muukaan kuin veronmaksaja – sinä. Edes uudistusten hyödyt eivät aina ole kiistattomat asiantuntijoidenkaan mielestä.

Kuntavaalien lähestyminen tuntuu pakottavan poliitikot tai politiikkaan mukaan pyrkivät lupailemaan jälleen kaikkea. Talouden tila on selvä nyt, ja se oli sitä myös viime vaalien alla, mutta siitä huolimatta lupausten tulva täyttää jälleen sosiaalisen median ja lehtien palstat. Suomen hallitus puolestaan pyrkii toteuttamaan omien lupaustensa rippeitä vaalien alla kovalla tohinalla. Työllisyyskokeilua hiukan siirrettiin ja kiireessä koko kokeilu voi mennä reisille. Oppivelvollisuuden pidentäminen ja maksuton toinen aste etenevät, vaikka rahoitus on riittämätön ja aikataulu liian tiukka. Kunnat eivät nyt kaipaa uusia tehtäviä. Nämä tosiasiat opetusministeri ja koko hallitus ovat sivuuttaneet täysin.

Poliitikoilla ei siis ole jaettavana kurjuutta kummempaa, mutta suurin osa ei sitä suostu hyväksymään. Priorisoimalla voisi jakaa muutakin kuin kurjuutta, mutta suurin osa ei ole valmis luopumaan mistään. Hankkeilla, kokeiluilla ja projekteilla paisutetaan kuntien budjettia ja pienistä puroista kasvaa lopulta suuria menoeriä. Ydintehtävien sijaan kädet ovat täynnä esimerkiksi kaiken maailman ilmasto- ja monikulttuurisuushömppää.

Kevään kuntavaaleissa äänestäjän olisi hyvä kysyä, miten hänen ehdokkaansa aikoo lupauksensa rahoittaa. Vihervasemmistohallituksemmekin toteuttaa hallitusohjelmaansa velalla ja veronkorotuksilla; asumisen, liikkumisen ja elämisen kustannukset nousevat siitä huolimatta, että hallitus kehuu esimerkiksi laskevansa päivähoitomaksuja. Oulussakin veronkorotusten tie on käyty lähes loppuun, ja korotukset ainoastaan syövät kotitalouksien ostovoimaa.

Me kannamme kaikki huolta lastensuojelun ja mielenterveyspalveluiden tilasta, haluamme tarjota laadukasta koulutusta ja terveyspalveluita, mitkä ovat kaikki kuntien ydintehtäviä, joihin nimenomaan tulee panostaa. Taannoinen keskustelu maahanmuutto- ja kulttuuripalveluiden säästöistä osoitti, ettei ydintehtävistä selviämiseksi kaikesta tunnu saavan säästää, vaan on olemassa pyhiä asioita, joihin ei saa koskea huonoinakaan aikoina. Mikäli tulevakin valtuusto on kovin vihervasemmistopainoitteinen, meno jatkuu samanlaisena. Kurjuutta jakamalla on ehkä vaikea saada ääniä, mutta nyt kaivataan vastuullisuutta eikä kalliita vaalilupauksia.

Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 6.1.2021.

Julkaistu

Joko on kuppi nurin, suomalainen?

Vielä muutamia vuosia sitten kuviteltiin, ettei valtiolla tai kunnilla voisi sen huonommin mennä, mutta toisin kävi: nyt korona riepottelee niin kansan-, kunta- kuin maailmantaloutta, eikä valoa ole vielä näkyvissä. Emme tiedä, kuinka moni ala tai ammatti katoaa kokonaan, ja milloin vaikkapa lentokoneet lentävät taas normaalisti maailmalle. Vai lentävätkö ehkä koskaan?

Kuinka pysyvästi maailma on pandemian myötä muuttunut? Sitä on vaikea arvailla, mutta täysin ennalleen asiat tuskin palaavat milloinkaan. Koronan jos minkä luulisi antavan aihetta pohtia, mitkä asiat ovat niitä kaikkein tärkeimpiä. Globalismi, avoimet rajat ja maailmanparannus eivät sellaisia ole. Nyt kun on ymmärretty esimerkiksi suomalaisen ruoan ja työpaikkojen tärkeys, olisi keskityttävä tekemään päätöksiä, joilla turvaamme suomalaisten tulevaisuuden.

Suomalaiset vaihtoivat ulkomaanmatkat kotimaan matkailuun ja lähtivät marjatiloille paikkaamaan uupuvaa ulkomaista työvoimaa. Suomalaiset tekevät sitä, mitä hallituksen pitäisi tehdä: suosivat suomalaista. Hallitus tekee kuitenkin aivan toisenlaista politiikkaa. Vihreät haluavat lisää ulkomaista työvoimaa ja sosialidemokraatit tappaisivat viimeisenkin kannattavan yrityksen maastamme ehdottamalla kuusituntista työpäivää. Ministerit huutavat kilpaa, miten yritysten täytyy kantaa yhteiskuntavastuuta – samalla he itse kantavat huolta lähinnä afrikkalaisista tai terroristeiksi lähteneistä naisista.

Samaan aikaan kun suomalainen miettii, millä maksaisi autonsa kulut bensaveron korotuksen jälkeen, hallitus heittää rahaa talouttaan jo pitkään huonosti hoitaneiden Etelä-Euroopan maiden taskuun, jotta ne voivat alentaa eläkeikää, pitää verot alhaisina ja antaa harmaan talouden kukoistaa.

Euroopan unionin pillin mukaan tanssiminen on ollut aina suomalaispoliitikoille ominaista. Hamuavatko he korkeampia virkoja Brysselistä, vai ovatko yksinkertaisesti niin lampaita, etteivät uskalla sanoa vastaan missään asiassa? Oli kyse susipolitiikasta tai erilaisista tukipaketeista, Suomi on aina noudattamassa pilkulleen EU:n tahtoa, vaikka muut pienet maat hoitavat asiat aivan toisin. Suomessa iloitaan, kun saadaan olla nettomaksajia umpimädässä elvytysrahoitusjärjestelmässä, joka rikkoo unionin omiakin sopimuksia.

Vieläkö kaiken tämän jälkeen suomalaisiin uppoaa lupaukset vappu- tai virikesatasista, kuusituntisista työpäivistä tai maksuttomista oppikirjoista? Tällaisilla näpertelyillä ei ole mitään muuta tavoitetta, kuin äänten kalastelu. Hallitus pyrkii viimeiseen asti jakamaan kaikille kaikkea kivaa, kun samaan aikaan maamme talous alkaa olla romahtamispisteessä. Vastuullisuus on hallituksen omasta politiikasta hyvin kaukana.

Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 2.9.2020.