Kategoria: Uncategorized

– Metsästys on arvokas osa suomalaista elämäntapaa ja perinnekulttuuria, mikä edistää luontosuhteen muodostumista ja ylläpitoa sekä yhteisöllisyyttä tuoden yhteen ihmiset taustoihin katsomatta. Metsästys luo suomalaisille hyvinvointia ja liikuttaa kansalaisia lapsista aina iäkkäämpään väestöön.

– Metsästyksen ja aseharrastamisen kohtuuttoman ja tarpeettoman kurjistamisen ja hankaloittamisen on loputtava. Suomen puolustettava tätä näkemystä myös Eu:n tasolla, ja muutoinkin metsästys- ja aselainsäädäntöön liittyvissä asioissa on Eu:ssa huolehdittava suomalaisten edun toteutumisesta ja eteenpäinviemisestä.

– Metsästyksen ohella myös ampumaurheilun tulevaisuus turvattava, ja huomioida yhtäläisesti muiden urheilulajien kanssa. Samoin reserviläisten ampumatoiminnan ylläpito on merkittävässä roolissa, eikä sitä aselain uudistuksella saa hankaloittaa.

– Laaja ampumarataverkoston ylläpito on sekä maanpuolustuksellisesti että metsästyksen ja ampumaurheilun vuoksi tärkeää. Mahdollisuus ampumaharjoitteluun on turvattava, myös pienten ampumaratojen säilyttäminen ja lisääminen on hyvin tärkeää turvallisen aseenkäytön harjoittelun mahdollistamiseksi. Ampumaharjoittelun tärkeys korostuu myös eläin- ja ympäristönsuojelullisista näkökulmasta. Kunnollinen ampumarataverkosto keskittää harjoittelun radoille, eikä silloin ole niinkään tarvetta harjoitella ampumista (maanomistajan luvalla) metsissä ja soramontuilla.

– Tulkinnanvaraisuudet aselupa-asioissa poliisilaitosten välillä kitkettävä. Luvan hankkimisen oltava sujuvaa, ja siirryttävä esimerkiksi sellaiseen käytäntöön, jossa useiden lupaprosessien sijaan ns. asepassilla olisi oikeutettu hankkimaan useita aseita. Perusteettomista lupien määräaikaisuuksista on luovuttava.

– Metsästys on sallittava luonnonsuojelualueilla, eikä perusteettomilla ympäristön- tai luonnonsuojeluargumenteilla tule vaikeuttaa metsästystä, mikä on tosiasiassa luonnonsuojelua parhaimmillaan.

– Nykyistä paremmin on otettava huomioon metsästäjien tekemä arvokas luonnonsuojelu- ja riistanhoitotyö, eikä lisätä vastakkainasettelua luonnonsuojelun ja metsästyksen välille. Riistanhoitoyhdistysten ylläpitämän suurriistavirka-avun edellytykset on turvattava.

– Haitallisten vieraslajien hävittämiseen panostuksia myös valtiolta.

– Petopolitiikassa huomioitava alueella toimivien metsästysseurojen, asukkaiden ja yrittäjien näkemykset, eikä vähätellä petojen aiheuttamia ongelmia. Metsästyskoirien työpanos on tärkeää, joten ei ole yhdentekevää, pystyykö koiran laskemaan metsälle turvallisesti vai ei.

– Lasten ja nuorten terveen luontosuhteen ja erätaitojen ylläpito kaupungistumisen myötä yhä tärkeämpää. Valtion panostettava lasten ja nuorten metsästys-, erä- ja retkeilytoimintaan. Metsästys on tuotava paremmin osaksi peruskoulun opetusta. Kannustimilla olisi rohkaistava metsästysseuroja ottamaan mukaan nuorempaa väkeä, jotta seurojen toiminta ei lakkaa, ja jotta iäkkäämpien metsästäjien tietotaito ei katoa.

Suomalainen maaseutu on elinehto, voimavara, mieletön mahdollisuus ja menestystekijä. Kotimaisen, puhtaan ja laadukkaan ruoan arvoa on pidettävä yllä, ja huolehdittava maaseutuyrittäjien jaksamisesta ja pärjäämisestä. Maaseutu on turvallinen ja luonnonläheinen kasvuympäristö lapsille, eikä poliittisella päätöksenteolla tule pakottaa ihmisiä kaupunkikeskuksiin.

On tärkeää huolehtia saavutettavuudesta: niin tiestöstä, autoilun edellytyksistä, kuin tietoliikenneyhteyksistä, jotka meidän perussuomalaisten mielestä kuuluvat kaikille. Toimivat tietoliikenneyhteydet mahdollistavat myös tulevaisuuden innovaatiot, maaseudun kehittämisen ja pitävät sen varteenotettavana vaihtoehtona niin perheille kuin yrityksille Ruuhka-Suomen sijaan.

Perussuomalaisten maaseutupoliittisen ohjelman pääset lukemaan täältä.

Perussuomalaiset ovat puhuneet jo vuosikausia turvapaikkajärjestelmän vioista, ja tänne tulevien ihmisten kotouttamisen mahdottomuudesta, sekä niistä syntyvistä kustannuksista. Syksyllä 2015 Suomi joutui kokemaan ennennäkemättömän turvapaikkavyöryn, kun maahan saapui kaiken kaikkiaan yli 30 000 ihmistä, kuka minkäkin rajan yli ja vaatien turvapaikkaa itselleen.

Turvapaikanhakijajärjestelmä oli valmiiksi rikki ja Suomessa alkoi tapahtua asioita, joista perussuomalaiset poliitikot olivat ”pelotelleet turhaan” jo todella pitkään.

Varsin nopeasti tulijatulvan alettua kävi selväksi, että turvapaikanhakijat olivat valinneet Suomen kohteekseen siksi, että täältä irtoaisi turvapaikka helposti, perheenyhdistäminen olisi mahdollista, ja tuet ovat parempia verrattuna muihin Euroopan maihin. Internetissä neuvottiin, mitä turvapaikanhakijan kannattaa viranomaisille valehdella, jotta oleskelulupa irtoaisi. Maahanmuuttovirasto sai kuulla samanlaisia, keksittyjä tarinoita. Kävi myös ilmi, että usein tulijoilla oli isojakin summia rahaa mukanaan, ja että he heittivät henkilöllisyystodistuksensa ennen rajaa menemään – peitelläkseen matkansa kulkureitin.

Vastaanottopalveluita alettiin ostaa julkisilla varoilla yksityisiltäkin toimijoilta täysin kilpailuttamatta, pääasiassa SPR:n toimesta. Kansalaisille uskoteltiin, että vuorokauden kustannukset per turvapaikanhakija olisivat noin 40 euroa, kun myöhemmin selvisi, että todelliset kustannukset saattoivat olla jopa noin 200 euroa vuorokaudelta henkilöä kohti. Nimekkäät poliitikot puolustivat turvapaikanhakijoiden vastaanottamista, vaikka samaan aikaan he saattoivat istua tilannetta härskisti hyväksikäyttävien ja turvapaikkabisnekseen erikoistuneiden yritysten hallituksissa.

Media loi kuvaa hätää kärsivistä naisista ja lapsista, vaikka tosiasiassa valtaosa tulijoista oli muodikkaasti pukeutuneita nuoria miehiä, kalliine matkapuhelimineen. Osa heistä tekeytyi alaikäisiksi, tosin ikätestaukset ovat useimmiten paljastaneet heidät täysi-ikäisiksi. Poliittinen vasemmisto ja muistakin puolueista tutut irtopisteitä kalastelevat poliitikot kaakattivat kilpaa ”ihmisoikeusoppineiden” kanssa kansainvälisistä sopimuksista, unohtaen kuitenkin Dublinin sopimuksen, jonka mukaan turvallisista maista saapuneiden turvapaikanhakijoiden hakemuksia ei tarvitsisi edes käsitellä Suomessa.

Perussuomalaiset ovat vaatineet jo pitkään maahanmuuton kustannusten selvittämistä, sillä kustannukset jakaantuvat sekä suoriin, että välillisiin menoeriin. Poliittiset vastustajat ovat vähätelleet maahanmuuton kustannuksia ja väittäneet maahanmuuton olevan rikkaus Suomelle.

Kun turvapaikkavyöryn kustannukset alkoivat selvitä, huomattiin, että pelkät vastaanottokeskuskustannukset olivat satoja miljoonia euroja, ja muut turvapaikkamenot yhteensä miljardiluokkaa vuodessa. Niistä erikseen on mainittava esimerkiksi turvapaikanhakijoille maksettavat tuet 90 miljoonaa, maastapoistamiskulut 22 miljoonaa ja poliisin lisätyön yhdeksän miljoonaa euroa.
Jos otetaan huomioon kaikki humanitaarisen maahanmuuton elinkaarikustannukset, ovat vastaanottokustannukset vain häviävän pieni erä kokonaisuudesta. Kun turvapaikanhakija saa oleskeluluvan Suomeen, valtio (eli veronmaksaja) maksaa korvauksia kunnalle kolmen vuoden ajan. Tämän jälkeen kunta joutuu käytännössä omilleen.

Ongelmaksi turvapaikanhakijoiden kohdalla muodostuu se, että he tulevat varsin erilaisen kulttuuripiirin alueelta. Heillä ei yleensä ottaen ole samanlaisia arvoja kuin länsimaissa, eivätkä he halua sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan, sääntöihin ja tapoihin. Työllistymisnäkymät näillä usein luku- ja kirjoitustaidottomilla ihmisillä ovat surkeat, mittavista ja kalliista kotouttamistoimenpiteistä huolimatta.

Kotouttamisessa ei ole onnistuttu muissakaan Euroopan maissa, vaikka esimerkiksi Ranskassa sitä on yritetty jo vuosikymmeniä kauemmin kuin Suomessa. On siis selvää, että tulijat eivät todellakaan kotoudu oletetussa kolmessa vuodessa, vaan jäävät kunnan harteille tulonsiirtojen saajiksi. Tilastojen valossa Afrikasta ja Lähi-idästä tulevat ihmiset eivät ole työllistyneet sen enempää hyvinä, kuin taloudellisesti huonoinakaan aikoina. Ei ole todellisia perusteita olettaa, että tilanne muuttuisi.

Paikallisen isoisän ryöstömurha Otanmäessä, lukuisat raiskaukset ja lukemattomat seksuaaliset ahdistelut ovat valitettavaa turvapaikkavyöryn satoa, joista osansa ovat saaneet myös oululaiset. Naiset ja nuoret tytöt ovat joutuneet ahdistelujen kohteeksi, eivätkä naurettavat oikeustuomiot tai hapuilevat kotouttamisyritykset ole saaneet näitä ihmisiä lopettamaan törkeää käyttäytymistään, joka heidän omassa kulttuuripiirissään voi olla täysin hyväksyttävää.

Kysyin valtuustossa syksyllä 2015, kuka ottaa vastuun Oulun kaupungin tilojen vuokraamisesta hätämajoituskeskuksiksi, ja näiden ihmisten päästämisestä Ouluun kuulematta kaupunkilaisia tai valtuustoa. Silloinen kaupunginjohtaja Matti Pennanen sanoi ottavansa vastuun. Kantavatko hän ja muut turvapaikkavyöryä edesauttaneet tahot vastuunsa taloudellisesta taakasta ja niistä ongelmista, mitkä he ja turvapaikanhakijat ovat luoneet? Eivät tietenkään kanna. Mainittu Matti Pennanenkin kiiruhti jo eläkkeelle.

On vain ajan kysymys, milloin myös terrori-iskut tavoittavat Suomen. Emme elä lintukodossa, vaan islamin ja Lähi-idän ongelmat seuraavat tulijoiden mukana. Ruotsissa tapahtunut maahanmuuttajien suosimien asuinalueiden ghettoutuminen ja jengien muodostuminen niissä ovat nekin seurausta löysästä maahanmuuttopolitiikasta, joka on antanut haittamaahanmuutolle mahdollisuudet rehottaa.

Turvapaikkakriteerien kiristämisen jälkeen Suomeen on jäänyt loisimaan ihmisiä, jotka eivät suostu palaamaan kotimaihinsa. Jälleen media ja muu poliittinen vihervasemmisto yrittää leipoa näistä ihmisistä systeemin uhreja, joiden pitäisi saada kaikesta huolimatta jäädä maahamme. Nyt siis laittomasti maassa oleskelevat henkilöt vaativat isoon ääneen rahaa, ilmaista majoitusta ja terveyspalveluita, muun muassa leiriytymällä viikkokausiksi osoittamaan mieltä.

Elintasopakolaisiksi todetut ihmiset eivät ole valmiita luovuttamaan vieläkään, vaan käyttävät surutta hyväksi naiiveja suomalaisia, jotka yrittävät pestä sieluaan ja kiillottaa omaa sädekehäänsä ”auttamalla hädänalaisia”.

Jos aidosti hädänalaisia haluaa auttaa, kannattaa suunnata tekemään vapaaehtoistyötä valtaville pakolaisleireille, joissa asuu miljoonia ihmisiä vailla sellaista omaisuutta, että he voisivat ostaa salakuljettajilta matkan Suomeen, kuten tänne tulleet nuoret miehet ovat jo tehneet.

Laaduttoman maahanmuuton myötä kohonneet kustannukset ovat kuntatasolla jo arkipäivää. Kulut liittyvät esimerkiksi koulutukseen, terveyspalveluihin, kaikenlaisiin kotouttamistoimenpiteisiin, monikulttuurisuustyöhön ja niin edelleen. Kustannuksia syntyy myös esimerkiksi kaupungin harjoittamasta välivuokrausjärjestelmästä, jolla vuokrataan vapailta markkinoilta asuntoja pääasiassa oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille. Valtio, eli myös oululaiset veronmaksajat, korvaavat kustannuksia Oulun kaupungille tiettyyn pisteeseen asti. Maksumies on jo tiedossa: sinä veronmaksajana maksat.

Turvapaikanhakijoina saapuneet ihmiset, jotka eivät koskaan tule olemaan nettomaksajia, tulevat kuluttamaan kaupungin varoja käytännössä elämänsä loppuun saakka. Onkin perusteltua todeta, että turvapaikanhakija syö sinunkin pöydässäsi, oululainen.

Seurakuntalehti Rauhan Tervehdys kieltäytyi julkaisemasta vaalimainostani, jossa kyseinen lause oli mainittu, vedoten lehden arvoihin. Myös kirkon toimijoiden tulisi vihdoin ymmärtää, että oikeasti hädänalaiset ovat jossain aivan muualla, kuin Suomessa turvapaikanhakijoina. Ei ole sydämettömyyttä olla antamatta huijareille mitään. Uusimman kyselytutkimuksen mukaan 57% vastanneista oli sitä mieltä, ettei kirkon tai aatteellisten yhdistysten tule suojella kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. Eikö kirkolla ole tässä nimenomaan keskustelun paikka?

Päätöksellään perua mainokseni julkaiseminen, Rauhan Tervehdys rikkoo omia linjauksiaan siitä, että se tarjoaisi keskustelufoorumin erilaisille näkemyksille.

Suomi on ennennäkemättömän ongelman edessä: maahamme tulleista turvapaikanhakijoista vain osa on saanut myönteisen päätöksen, ja muiden tulisi palata kotimaihinsa. Sen sijaan he osoittavat mieltä vaatien päättäjiä muuttamaan päätöksiä sellaisiksi, että he saisivat rahaa, majoitusta ja terveyspalveluita ilmaiseksi – huolimatta siitä, että he ovat maassa laittomasti.

Maahanmuuttovirasto on tehnyt työnsä, ja todennut, etteivät kaikki turvapaikkaa hakeneet ihmiset ole hädänalaisia. He eivät tule edes sodan jaloista, heidän henkensä tai turvallisuutensa ei ole uhattuna kotimaassa, eivätkä he tarvitse turvapaikkaa Suomesta. Koko turvapaikanhakujärjestelmä on enää vain auttamisjärjestelmän irvikuva: tosiasiassa leirit lähellä kriisialueita ovat täynnä ihmisiä, jotka eivät voi palata koteihinsa. Heillä ei ole varaa maksaa tuhansia euroja salakuljettajille, kuten valtaosalla tänne tulleista nuorista miehistä on ollut.

Paremman elämän etsiminen on inhimillistä, mutta turvapaikan hakeminen paremman sosiaaliturvan ja etujen takia on röyhkeää. On myös naiivia ajatella, etteivätkö Lähi-idän ongelmat siirtyisi tänne tulevien ihmisten mukana, ja sen olemmekin jo Euroopassa joutuneet kokemaan terrori-iskujen muodossa. Tänne tulevia ihmisiä ei voi verrata evakoihin, Ruotsiin lähetettyihin sotalapsiin tai suomalaisiin, jotka muuttivat Amerikkaan tai Ruotsiin tekemään töitä. Tilastot osoittavat, että esimerkiksi Afrikasta tai Lähi-idästä tulleet ihmiset eivät ole työllistyneet Suomessa hyvinä, eivätkä huonoina aikoina.

On aika lopettaa turvapaikanhakijoiden paapominen, ja hyväksyä tosiasiat. Kuntien päättäjien ei tule taipua painostukseen, eikä heille tule antaa enempää palveluita, kuin perustuslaki määrää. Heidät on yksinkertaisesti ohjattava ulos maasta. Meidän tulee huolehtia suomalaisten hyvinvoinnista ja lopettaa sädekehän kiillotus auttamalla ihmisiä, joilla ei ole oikeutta täällä olla.

Jenna Simula
kaupunginvaltuutettu, (ps.)
kuntavaaliehdokas

Julkaistu Kalevassa 21.3.2017