Avainsana: metsästys

Julkaistu

Metsästysvastaisuutta torjumassa 

Jokainen viesti ja uutinen suden tappamasta metsästyskoirasta pysäyttää. Ei riitä sanat, ja mieleen nousee jälleen epäusko ja -luottamus järjestelmää kohtaan. Kansan mielipide on selvä, ja myös eduskunnan kanta on nuijittu päätökseksi: suden kannanhoidollinen metsästys on mahdollistettava. Enää tekemistä vaille valmis, sanotaan, mutta tie tuskin tulee olemaan jatkossakaan helppo.

Eduskunta nimittäin vaihtuu välissä, eikä todellakaan ole samantekevää, ketkä istuvat päättämässä metsästäjien asioista, kuten suden kannanhoidollisesta metsästyksestä, tulevalla vaalikaudella. Työn ja taistelun suomalaisen metsästysharrastuksen ja elämäntavan puolesta on jatkuttava, sillä myös metsästysvastaiset tahot jatkavat aktiivista toimintaansa. Eduskuntaan on tällä kaudella saapunut todella monta suorastaan metsästysvihamielistä kansalaisaloitetta, kuten ”uhanalaisten” lajien metsästyskieltoa ja pienrautojen kieltämistä vaatineet aloitteet. Ne olisivat toteutuessaan lopettaneet esimerkiksi teeren metsästyksen ja tehneet pienpetopyynnistä lähes mahdotonta.

Samaan aikaan on todettava, että suden kannanhoidollista metsästystä vaatinut kansalaisaloite oli hieno voimannäyttö metsästäjiltä. Juuri sellaista yhteen hiileen puhaltamista myös me metsästäjät tarvitsemme, jotta voimme torjua meille haitallista lainsäädäntöä, toimia ja muuta sääntelyä. Metsästäjien kentällä aloittama työ jatkui eduskunnassa:  teimme metsästäjinä valiokunnassa yhteistyötä, ja laitoimme oppositiostakin painetta hallitukselle – sekä myös tuimme, saadaksemme asian etenemään. Lainsäätäjän tahtotila on nyt selvä, seuraavaksi sen odotetaan näkyvän myös käytännössä.

Niin Raahen seudulla kuin muualla Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa susiongelmat ovat pahentuneet syksy syksyltä. Samasta perheestä on voinut jäädä susien hampaisiin jopa useampia koiria vuosien aikana, ja hirvenmetsästys on vaikeutunut, jopa estynyt tietyillä alueilla kokonaan. Koululaisiakin kuljetetaan kouluun taksilla. Tämä kaikki kertoo karulla tavalla siitä, kuinka iso ongelma on, ja kuinka isoa osaa pohjoissuomalaisista susiongelmat jo koskettavat.

Usko järjestelmään on monella mennyt, ja on myös kansanedustajana tunnustettava, että monenlaisia tuntemuksia on tämän kauden aikana joutunut käsittelemään mielessään. Haluan kaikesta huolimatta uskoa siihen, että demokratia toimii ja kansanedustajien kansan tahdon mukaisesti tekemät linjaukset toteutuvat. Olen valmis, ja haluan ehdottomasti jatkaa taistelua metsästäjien puolesta tulevallakin vaalikaudella.

Mielipidekirjoitukseni julkaistu Raahelaisessa 1/2023.

Julkaistu

Muiden selän takaa, poistu!

Sudet tappavat metsästyskoiria työssään, lampaita laitumille ja vievät lemmikkikoirat pihasta. Uhka sille, että Venäjä vyöryttää turvapaikanhakijamassan Suomen rajoille, on kasvanut. Hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvän itänaapurin väki tunkee maahamme ensin iloisille ostosreissuille ja sitten liikekannallepanoa pakoon. Siinä muutama esimerkki viimeaikaisista tilanteista, joissa hallitus ministereineen on ensin pitkään vain levitellyt käsiään: ”Ei me pystytä, koska EU. Ei me pystytä, koska (keksi tähän joku pätevältä kuulostava syy)”.

Paine kasvaa, ja viimein alkaa tapahtua. Perussuomalaisten johtamasta hallintovaliokunnasta lähtee eduskunnalle sellainen kanta, jonka viesti on selvä: raja halutaan panna kiinni turvapaikanhakijavyöryltä, mikäli Venäjä masinoi väkeä liikkeelle. Kuukausia kestäneiden vaatimusten jälkeen myös turistiviisumien antaminen venäläisille keskeytetään. Kummassakin asiassa myös kansalaisten näkemys on selvä: rajat kiinni ja viisumit seis.

Suomalaista poliittista toimintaa vaivaa krooninen tarve paeta kovia tai muutoin epämiellyttäviä päätöksiä aina jonkun selän taa. Milloin se joku on Euroopan unioni, milloin joku tutkimus tai virkamies, milloin kansainväliset sopimukset tai ihmisoikeudet, jollaisina tunnutaan pitävän toisinaan Suomessa asumista, Kelan tukia ja suomalaista koulutusta. Kun katsoo naapuri- tai muihin jäsenmaihin, Suomessa mahdottomiksi kuvailtuja päätöksiä pannaan toimeen harva se päivä. Susia kaadetaan niin Virossa kuin Ruotsissa, turistiviisumeja ei myönnetä Venäjältä tuleville ja Puolassa on pantu rajat kiinni turvapaikanhakijavyöryltä. 

Suomi tulee kuitenkin aina perässä, tavalla tai toisella. Joko kriisin tai järkiintymisen myötä. Hassua sinänsä, kun muutoin hallituksestakin korostetaan aina Suomen ”edelläkävijyyttä”. Kun on kyse huoltovarmuudesta tai suomalaisten turvallisuudesta, edelläkävijyyden tavoittelu unohtuu. Seuraavaa herätystä odotan kuitenkin suden kannanhoidollisen metsästyksen suhteen: eduskunnan kanta on selvä, ja valiokuntamme tekemä mietintö yksiselitteisesti sanoo, että geneettisten seikkojen lisäksi on huomioitava sosiaalinen kantokyky ja taloudelliset kysymykset. Metsästystä on voitava harjoittaa, jotta susi pidetään ihmisarkana ja ongelmat mahdollisimman vähäisinä.

Ennen kuin ihmiset ottavat ohjat omiin käsiinsä, on kannanhoidolliselle metsästykselle luotava puitteet. Sukupuuttoon ei sutta olla tappamassa, eikä kestävällä metsästyksellä myöskään uhata suotuisaa suojelutasoa tai sen saavuttamista. Tällä kierroksella on viimein toimittava, ja lakattava menemästä kenenkään selän taa. Ei EU:n, ei ministeriöiden virkamiesten. Toimintaa, ministeri Kurvinen.

Kolumni on julkaistu Kalevassa 18.9.2022.

Julkaistu

Karhuluvista valittaminen härskiä haitantekoa metsästäjille

Karhunkaatolupia myönnettiin alkavalle metsästyskaudelle vajaat 200 kappaletta, joista merkittävä osa on nyt enemmän tai vähemmän jäissä pienen, pöytälaatikkoon luodun luonnonsuojelujärjestön tekemän valituksen myötä. Valitusoikeutta ei tällaisilla henkilöillä ja järjestöillä pitäisi yksinkertaisesti olla, sillä heillä ei ole edes minkäänlaista kosketuspintaa kyseisten maaseutualueiden elämään suurpetojen kanssa. Betoniviidakosta on helppo huudella muille ohjeita, mutta annas olla, kun karhu tai susi aterioisi valittajien itsensä puutarhassa. Ehkä silloin olisi aivan toisenlainen ääni kellossa.

Valitus on silkkaa kiusantekoa, eikä sillä ole luonnonsuojelun kanssa mitään tekemistä. Karhujahdin aloittaminen vähintäänkin viivästyy, sillä merkittävä osa karhuluvista on asetettu toimeenpanokieltoon, eikä tilannetta välttämättä ehditä ratkaista ennen tulevaa viikonloppua. Luonnonsuojelijoiksi itseään kutsuvat henkilöt tekevät hallaa eivät pelkästään metsästäjille, vaan itselleen ja sitäkin enemmän karhulle, joka nauttii tällä hetkellä ihmisten ja metsästäjien parissa suurta kunnioitusta. 

Kannanhoidollisella metsästyksellä on pidetty karhu ihmisarkana ja sen aiheuttamat ongelmat ihmisille ja maaseutuelinkeinoille vähäisinä. Toisin on käynyt suden suhteen. Mikäli karhunkaatoluvat peruttaisiin kokonaan ja kannanhoidollinen karhunmetsästys joutuisi täysin uuteen arviointiin, on ihan aitona pelkona se, että karhuongelmat lisääntyvät ja vihankierre on jälleen valmis.

On täysin kiistatonta, että karhukanta on Suomessa vahva, ja karhunmetsästys on kaikki nämä vuodet ollut kestävällä tasolla. Luonnonsuojelijoilla ei asiaan pitäisi olla valittamista, mutta valitettavasti tänä päivänä metsästys nähdään kyseisissä piireissä aivan liian usein pelkkänä eläinten tappamisena, eikä sen merkitystä luonnolle ja koko yhteiskunnalle enää ymmärretä.

Valitusoikeutta on rajattava, ja lainsäädännöllisin muutoksin mahdollistettava karhunmetsästys, mikäli valitus menestyisi oikeudessa. Samoin Suomen on vaikutettava Euroopan unionissa, jotta karhu, susi ja ilves siirrettäisiin luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V. Tätä on maamme hallituksen vietävä eteenpäin pikaisesti. Metsästäjät tekevät tärkeää työtä suomalaisen luonnon ja koko yhteiskuntamme eteen, ja sen työn on saatava jatkua.

Kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa 16.8.2022.

Julkaistu

Luonnonsuojelu uhkaa metsästystä eikä päinvastoin

Pohjois-Pohjanmaalle ollaan jälleen perustamassa uusia luonnonsuojelualueita, tällä kertaa suojeluun ollaan antamassa peräti 36 000 hehtaaria valtionmaita. Maita, jotka ovat ovat meidän kaikkien suomalaisten yhteisiä metsiä, niittyjä ja rantoja. Maita, joista meidän kaikkien pitäisi pystyä nauttimaan, ja niiden, joilla metsästysoikeus on, harjoittamaan myös metsästystä. Lähtökohtaisesti perustettavat luonnonsuojelualueet joko kieltävät tai vähintään rajoittavat metsästystä kohtuuttomasti.

Metsästys ja riistanhoitotyö ovat luonnonhoitoa, ei suinkaan silmitöntä tappamista eikä sillä uhata luonnonsuojelua millään tavoin, vaan nimenomaan metsästyksellä myös tuetaan luonnon monimuotoisuutta. Pienpetopyynti, riistanhoito ja esimerkiksi kosteikkojen rakentaminen ja ylläpito tekevät hyvää luonnolle, samoin kuin vaikkapa hirvikannan sääntelykin on tärkeää metsillemme. 

Valitettavasti ymmärrys metsästyksestä on monilla aivan vääränlainen. Paine suojelualueiden perustamiselle tulee Etelä-Suomesta, mutta suojelu kuitenkin kohdistuu pääasiassa pohjoissuomalaisiin metsiin, vaikka on huomattava, että etelässä metsät ovat paljon meidän metsiämme monimuotoisempia. Tämä huomioiden tuntuukin, että suojelussa on usein kyse pelkästä moraaliposeerauksesta.

Suomalainen metsästys- ja eränkäyntiperinne on turvattava, mutta yhä lisääntyvät luonnonsuojelualueet uhkaavat tätä elämäntapaamme ja harrastusta, jota harjoittaa aktiivisesti arviolta 300 000 suomalaista. Käytännössä luonnonsuojelualueet uhkaavat paikoittain myös perinnemaisemaa, alueiden virkistyskäyttöä ja jopa luontoa itseään: luonnonsuojelun ei pitäisi tarkoittaa sitä, että pienpetojen annetaan tuhota lintukantojamme ja metsät sekä arvokkaat rantaniityt jätetään hoitamatta, jolloin ne eivät enää palvele myöskään luontoa eikä liioin eläimiä. Se on heitteillejättöä, ei luonnonsuojelua.

Perinteinen suomalainen luontokäsitys ja arvostus luontoa kohtaan on jotain, mitä pitäisi vaalia. Valitettavasti nykyisenkaltainen luonnonsuojelu ainoastaan lisää vastakkainasettelua, ja syyllistää metsästystä ja metsästäjiä ilman syytä. Taustalla vaikuttaneekin se, että ideologisin perustein metsästystä halutaan suitsia, ja mieluiten jopa kieltää kokonaan. Rajoituksia tulee niin EU:sta kuin kansallisin toiminkin, mutta tässä kiristyvässä ilmapiirissä meidän metsästäjien onkin yhdessä pidettävä puolemme aiempaa paremmin.

Kirjoitus on julkaistu Rantalakeudessa 22.11.2021.