Maanantaina 17. toukokuuta kaupunginhallituksen olisi pitänyt käsitellä lakisääteistä kotouttamisohjelmaa, sillä vanha on voimassa kuluvan vuoden loppuun. Muut puolueet kuitenkin esittivät pöytäystä siten, että asia tulee käsiteltäväksi vaalien jälkeen, mutta vanhalle valtuustolle. Mikäli kuntavaaleja ei olisi siirretty, asiasta päättäisi uusi valtuusto.

Kuntavaalien siirron yksi varjopuolista on nimenomaisesti se, etteivät uudet vaaleilla valitut valtuutetut pääse vaikuttamaan kaupungin päätöksentekoon ennen kuin alkusyksystä. Kotouttamisohjelmasta päätökset olisivat kuuluneet uudelle valtuustolle, ja ne olisi sille voitu siirtää, mutta kenties vaalien pelossa muut puolueet eivät tätä halunneet.

Valmistelin varalta kotouttamisohjelmaan käsittelyyn esitykset, kuten me perussuomalaiset olemme aina tehneet, mutta ehdotin, että asiasta päättäminen siirrettäisiin uusille valtuutetuille syksyyn. Kuten sanottua, ohjelma tulisi voimaan vasta 2022 alusta, ja näin oltaisiin voitu menetellä – mikäli oltaisiin reiluja.

Oulun toteuttamaa kotouttamista ja maahanmuuttopolitiikkaa vaivaa se ajatus, että vuodesta toiseen sekoitetaan työperäinen ja humanitaarinen maahanmuutto. Jälkimmäinen on sitä maahanmuuttoa, mikä valitettavasti aiheuttaa erilaisille maahanmuuttajapalveluille tarvetta. Yleensä työperäisesti maahan tulevat ihmiset ovat halukkaita kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, eivätkä juurikaan tarvitse palveluita, toisin kuin turvapaikanhakijat. Valtavat palvelurakenteet ovat siis lähinnä turvapaikanhakijoita ja pakolaisia varten, ja oravanpyörä jatkaa pyörimistään, koska heiltä ei käytännössä odoteta esimerkiksi suomen kielen oppimista. Sen sijaan Oulussa halutaan aiempaakin enemmän panostaa monikielisten palveluiden tarjoamiseen, ja siihen, että maahanmuuttajat pystyvät ”toteuttamaan omaa kulttuuriaan ja äidinkieltään”.

Oulussa ei myöskään haluta huomioida sitä faktaa, että maahanmuuttoon liittyy lieveilmiöitä, joita pitäisi pyrkiä taklaamaan. Ennen kaikkea siten, ettei tänne houkuteltaisi haitallista maahanmuuttoa. Kotouttamisohjelmassa ei tyypillisesti haluta nähdä maahanmuuttajia muina kuin ”vihapuheen ja rasismin” uhreina, mikä ohjelman mukaan heikentää kotoutumista. Kotoutumisen avain on tulijan halukkuus kotoutua, sekä laadukas kielenopetus. Tämän asenteen sijaan silmät pitäisi avata, ja keskittyä siihen, miten suojeltaisiin oululaisia näiltä ongelmilta, mitä vääränlaisen maahanmuuton myötä syntyy. Taannoiset seksuaalirikokset nyt yhtenä surullisena esimerkkinä. Levottomuudet kouluissa niillä alueilla, joissa on paljon maahanmuuttajia, ovat toinen esimerkki.

Kotouttamisohjelma käsiteltäneen nyt siis vaalien jälkeen kesäkuun valtuuston kokouksessa, mikäli puolueiden välille ei synny yhtäkkistä yhteisymmärrystä siitä, että tässä kohtaa valta kuuluu uudelle valtuustolle ja uusille valtuutetuille. Tässä olisi vaikuttamisen paikka ehdokkaille omissa puolueissaan.