Ampumaratoja kiireesti lisää

Pitkä rauhan aika loi monille tarpeettoman varman tunteen ja mielikuvan siitä, ettei Suomi voisi enää koskaan kohdata sotaa tai muita vakavia kriisejä. Venäjä kuitenkin näytti jälleen todelliset karvansa – meidän onneksemme muualla kuin Suomen maaperällä. Toisin kuin Ruotsi, me pidimme sentään Puolustusvoimamme kunnossa, mutta maanpuolustuskykyämme on rapautettu poliittisin päätöksin monilla muilla tavoilla. Yksi niistä on ampumaratojen alasajo ympäristösyihin vedoten.

Ampumaratojen tärkein merkitys on todellakin ampumataidon opettelu ja ylläpito. Meidän suomalaisten on puolustettava itse itseämme, ja ylläpidettävä erilaisia taitoja kriisitilanteiden varalle. Puolustusta ei voi eikä pidä ulkoistaa kellekään muulle. 

Teimme Oulussa hienon päätöksen lähteä mukaan mahdollistamaan Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksen suunnitelmien loppuunviemistä. Päätös oli yksimielinen ja olen tyytyväinen siitä, että ampumaharjoittelun merkitys nyt viimein ymmärretään ihan joka leirissä. Ruutikangas on suuri voimannäyte harrastajilta ja kunnilta.

Ruutikankaan ja Hiukkavaaran ampumaratojen lisäksi täytyy kiireesti turvata myös pienten ampumaratojen jatko – sekä avata jo suljettuja ratoja uudelleen. Ampumarataverkoston on oltava riittävän suuri ja saavutettavissa. Se vaatii ympäristöbyrokratian purkamista sekä resursseja ampumaratojen ylläpitäjille. Ampumaradat on myös huomioitava kaavoituksessa: liian lähelle ratoja ei tule kaavoittaa asuntorakentamista, sillä se voi pahimmillaan johtaa ampumaradan sulkemiseen. Ihmisten on myös itse tiedostettava asuin- tai lomakiinteistöä ostaessaan se, että olemassaolevat ampumaradat voivat aiheuttaa kiinteistölle kantautuvaa melua. Aivan kuten monet muutkin tarpeelliset toiminnot: autotiet, junaradat tai vaikka yritystoiminta.

Ampumaradoilla harjoittelevat niin viranomaisemme kuten poliisi, mutta myös reserviläiset, ampumaurheilijat ja metsästäjät. Turvallinen aseenkäyttö ja myös mahdollisimman hyvät riistalaukaukset vaativat harjoittelua – mikä vaatii kunnollisen rataverkoston. Lisää panostuksia ratoihin, nyt.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Forum24-lehdessä 1.3.2023